Politiikan korjaussarja aloittaa presidenttipelin ja kertoo, miten keskusta kosti Paavo Väyryselle oman puolueen perustamisen.
Politiikan kulisseissa politiikan ikiliikkujan Väyrysen puoluehanketta vähätellään, mutta ainakin maalaisliiton päämajassa Apollonkadulla se on saanut v-käyrän nousemaan.
Väyrysen muiston häivyttämisessä on Korjaussarjan tietojen mukaan menty niin pitkälle, että kunniapuheenjohtajan taulukin on poistettu puoluetoimiston seinältä. Siinä missä ennen komeili kepun tahtopolitiikan isän muotokuva, on nyt mainosjuliste.
Mutta on Väyrynenkin tosissaan. Korjaussarjalaiset kuulivat miesten vessassa, että Väyrynen on jättämässä jopa paikkansa keskustalaisen vallan sisäpiirissä Maaseudun säätiössä.
Väyrynen sanoo, että kannattaa seuraavaksi presidentiksi Sauli Niinistöä. Väyrynen-suomi-Väyrynen –sanakirjan mukaan tämä tarkoittaa, että Väyrynen haluaa itse ehdolle. Jollei oman puolueen, niin sitten kepun. Jonkin sortin kanditaattina voitaneen pitää myös Matti ”Natoon kallellaan” Vanhasta.
Demareissa pressakuhina käy niinikään kiivaana. Pankkitirehtööri Erkki Liikanen ei kuulemma olisikaan lähdössä kisaan mukaan. Eero Heinäluoma on tietysti ay-demarien suosikkipoika, mutta Jutta Urpilainen saattaa kiilata naisenergialla paalupaikalle.
Kokoomuksessa ja muissakin puolueissa odotetaan kuin kuuta nousevaa Mäntyniemen herran mielenilmaisua. Jollei Salon herkkä kirjailijasielu enää lähde mukaan, ovat Jan Vapaavuori ja Paula Risikko vahvoilla.
Olemassaolostaan taisteleva puolueen puheenjohtaja Alexander Stubb (tunnetaan myös nimellä Aleksanteri Stuppi) värväsi kokoomuksen puoluesihteeriksi Janne ”jalkakyykky” Pesosen. Nyt ei vaalimenestys jää ainakaan siitä kiinni, että vaalimateriaaleja ei saataisi riittävän nopeasti heiteltyä pakettiautojen kyytiin.
Tämä ja paljon muuta löytyy Politiikan korjaussarjasta. Kyseessä on politiikan puoliasiaohjelma, joka ajalle tyypillisesti jättää osan vastuusta kuulijalle/katsojalle. Ohjelman käsikirjoittamattomuudesta vastaavat MTV:n uutisten politiikan ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapala ja Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää