Poliisi: Uusnatsien mielenosoitukseen voi tulla osallistujia Ruotsista

Poliisi varautuu mielenosoituksiin itsenäisyyspäivänä 1:51

Uusnatsien mielenosoitukseen itsenäisyyspäivänä saattaa osallistua väkeä Ruotsista, kertoo ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista.

Kansallissosialistinen uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomen lisäksi muissakin Pohjoismaissa.  

Kujala painottaa, että puheet ruotsalaisten osallistumisesta ovat huhuja, joiden todenperäisyys selviää vasta itsenäisyyspäivänä.  

-Kyllä Ruotsista on aiemminkin vierailijoita ollut ja heidän kanssaan on pärjätty, Kujala sanoo.  

Kujala kertoo, että sekä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen että vastamielenosoittajien kanssa on neuvoteltu. Molemmat tahot ovat luvanneet toimia lain mukaan.  

-Jos asiat menevät niin kuin on suunniteltu, yleinen järjestys ja rauha pitäisi säilyä. Jos jotkut yksittäiset aiheuttavat jotain, niin poliisi on huolehtimassa asiasta paikalla.  

Kujalan mukaan ainakaan toistaiseksi verkkoon ei ole ilmaantunut mielenosoituksia, joista ei olisi kerrottu poliisille.  

Viime vuonna vastamielenosoittajat kutsuivat verkossa koolle joukkoa ja pyrkivät 612-kulkueen kimppuun. Vastamielenosoittajat heittelivät kiviä poliisia päin, jolloin poliisi ampui heitä niin sanotulla paineilma-aseella useita kertoja. Tiettävästi ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivänä kahakat eivät kohdistuneet eliittiin vaan toisiin mielenosoittajiin.  

Kujalan mukaan Helsingissä on itsenäisyyspäivänä kymmenkunta mielenosoitusta ja useita satoja poliiseja Vaasasta ja Kuopiosta saakka.  
  

Poliisi turvaa myös natsien marssia  

  
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen-järjestön lakkauttamisesta on käyty keskustelua eduskunnassa. Lakkauttamista ovat vaatineet muun muassa perussuomalaiset nuoret ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.). Vasemmistonuoret vetosi tänään, että poliisiin pitäisi pyrkiä estämään PVL:n mielenosoitus.  

Lain mukaan poliisi ei saa estää mielenosoituksia ennalta. Kujala kertoi jo viime viikolla, ettei poliisi voi arvioida, mikä mielipide on oikea.  

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tiedottaja Pär Öberg kertoi kesällä 2015, että järjestön ideologia pohjautuu Adolf Hitlerin kansallissosialismiin. Liikkeen tavoitteena on muun muassa "estää rotujen sekoittuminen keskenään". 

Helsingin poliisi varautuu itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin 7:15

Lue myös:

    Uusimmat