Koronan levittämisestä epäillyn iisalmelaisen jooga- ja siivousyrittäjän nimi ja kasvot julkaistiin tällä viikolla poliisin sivuilla. Naisen epäillään altistaneen useita ihmisiä koronavirukselle.
Tapaus on saanut runsaasti huomiota, sillä tapaus on tiettävästi ensimmäinen Suomessa, jossa viranomainen on julkaissut koronalle toisia henkilöitä mahdollisesti altistaneen henkilön tiedot.
Lisähuomiota sai tieto siitä, että samainen henkilö on otettu kiinni pakollista terveystarkastusta varten, ja hän on tällä tietoa terveysviranomaisten huostassa.
Poliisi: Nainen ei halunnut kertoa mahdollisia altistuneita
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Arto Elomaa kertoo MTV Uutisille, että tilanne ja päätös oli poikkeuksellinen. Päätöksen taustalla keskeisenä syynä oli vaarallisen taudin leviämisen estäminen.
– Lisäksi on tiettyjä rikosnimikkeitä, jotka voivat olla melko törkeitäkin, hän kertoo.
Suomessa on ollut useita muitakin tapauksia, joissa epäillään syntyneet tartuntaryppäitä ja lukuisia altistumisia. Tiettävästi aiemmin altistumisen taustalla olevan henkilön kasvoja ei kuitenkaan ole julkaistu.
