Tommi Läntinen katsoi vierestä vuosien ajan, kuinka Alzheimerin tauti muutti hänen isäänsä.
Muusikko Tommi Läntisen Alzheimerin tautia sairastanut Pekka-isä menehtyi 86-vuotiaana vuonna 2023.
Läntinen vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa torstaina 24. syyskuuta kertomassa, millaista läheiselle oli se, kun isä hiljalleen hiipui pois sairauden myötä.
Muusikon mukaan varsinkin se, kun isän persoona alkoi muuttua ja kadota, ravisteli lujasti. Läntisen perheen onneksi tilanne oli se, että hän sisaruksineen asuivat isän kanssa samassa kaupungissa. Laulaja itsekin pyrki käymään isän luona mahdollisimman usein ja usein myös soitti tälle musiikkia.
Sairauteen ja isän viimeisiin vuosiin mahtui isoja yllätyksiä, joista osa oli myös positiivisia.
– Isä löysi aivan loppumetreillä, viimeisinä vuosina rakkauden vielä, joka selvästi teki tosi hyvää hänelle. Äijä pörhistyi ja ryhti koheni, oli swengiä enemmän.
Pekka-isä sairasti Alzheimerin tautia noin 6-7 vuoden ajan ennen menehtymistään. Aivan sairauden loppumetreillä isä ei enää tunnistanut lastaan – ja toisinpäin.
– Viimeisen kerran, kun näin isäni, en meinannut tunnistaa häntä.
– Se tuntui tosi surulliselta tietysti.
Katso yllä olevalta videolta Tommi Läntisen koskettava haastattelu Pekka-isästään.
