Helsingin IFK kärsi 3-4-tappion sarjakärki JYPille perjantai-illan jännitysnäytelmässä. HIFK-luotsi Olli Jokisella oli oma sana sanottavansa ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
Lue myös:
Isoja tähtiä telakalle? SM-liigassa rajuja tuloksia, pohjaporukalle kunnon tukistus
Paarit jäälle Nordiksella – SM-liigan kärkitähti kovissa tuskissa
JYP karkasi kahden maalin johtoon toisessa erässä. 3-1-osuma tuli ylivoimalla. Helsinkiläisille tuomittiin toisessa erässä kolme kahden minuutin jäähyä.
HIFK pääsi kolmannessa erässä vielä kahdesti maalin päähän. Viimeinen osuma, 3-4:een tehty kavennusmaali tuli JYPin saatua ottelun ensimmäinen jäähynsä kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa.
– Jouduttiin puolustamaan todella paljon kakkoserässä. Kolmannessa erässä saatiin tuotettua jonkinnäköistä takaa-ajoa. Tiukka maalin peli. Onnittelut JYPille siitä, että onnistuivat 57 minuuttia puolustamaan jäähyttömästi. Siinä olen vähän eri mieltä. Tämä on tällaista, Jokinen sanaili.
– Tietysti olisi haluttu, että oltaisiin saatu aiemmin ylivoimia. Pelin kuva oli kuitenkin sellainen, että oli kaksi kovaa kamppailevaa joukkuetta. Kaikki meidän jäähyt oli jäähyjä. Ei siinä mitään. Se, että 57 minuuttia mennään tällaisessa pelissä, jossa grindataan paljon, niin nollalla jäähyllä siihen asti. En voi muuta kuin ihmetellä, Jokinen totesi.
JYP on voittanut kaikki kuusi otteluaan, joista jokainen on pelattu vieraskaukalossa. Sillä on edessään vielä neljä vierasottelua ennen paluuta kotikentälle. JYP johtaa sarjaa ja HIFK on sijalla 14. Helsinkiläisillä on kasassa seitsemästä ottelusta seitsemän pistettä.

