Kiina ja Yhdysvallat reagoivat tekoälyn riskeihin yhteisellä viestintäkanavalla.
Yhdysvallat ja Kiina ovat sopineet perustavansa kahdenvälisen viestintäkanavan tekoälyn poikkeamien varalta, kertoo Valkoinen talo tiedotteessa.
Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierailu Yhdysvalloissa päättyi eilen. Tekoäly oli yksi vierailun keskeisistä aiheista.
Xi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sopivat lisäksi vuoropuhelusta, jonka tarkoituksena on vaihtaa näkemyksiä tekoälyn riskeistä ja hyödyistä. Seuraava tapaaminen on määrä järjestää marraskuuhun mennessä.
Tiedotteen mukaan johtavat sopivat myös käyttävänsä tekoälyn sijaan Trumpin tällä viikolla lanseeraamaa termiä superäly.
