Poliisi saanut runsaasti ilmoituksia epäillyistä lapsen hyväksikäyttötapauksista – huomattava piikki tilastossa alkuvuoden aikana

Poliisin tietoon tuli alkuvuonna selvästi enemmän epäiltyjä raiskauksia ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä kuin vuosi sitten, Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaistut rikostilastot kertovat.

Poliisille ilmoitettujen raiskausten ja lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä oli tammi-maaliskuussa lähes 30 prosenttia korkeampi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Epäiltyjä raiskauksia ilmoitettiin yhteensä 379, mikä oli 27,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä poliisi sai 417 ilmoitusta. Kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon oli 28,7 prosenttia.

Tilastokeskus huomauttaa, että viranomaisten tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrät vaihtelevat vuosittain paljonkin. 2010-luvulla eniten ilmoituksia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tehtiin huhti-kesäkuussa 2013, jolloin poliisin tietoon tuli 612 epäiltyä tapausta.

Omaisuusrikosten määrä laski

Kaikkiaan poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen tietoon tulleiden rikosten määrä laski lähes kolme prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna.

Pahoinpitelyrikoksien määrä pysyi liki samana kuin viime vuonna. Niitä kirjattiin hieman yli 7  400. Epäiltyjä henkirikoksia tuli ilmi 23, kun viime vuonna samaan aikaan tapauksia oli 15.

Omaisuusrikosten määrä putosi yli neljä prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen nähden. Erilaisia varkausrikoksia kirjattiin yli viisi prosenttia vähemmän. Asuntomurtoja tuli ilmi 805, mikä on yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Myös petoksia tuli poliisin tietoon selvästi viime vuotta vähemmän. Maksuvälinepetosten määrä on ollut laskussa jo useita vuosia, ja tammi-helmikuussa suunta jatkui: maksuvälinepetoksia tuli poliisin tietoon noin 1  300, mikä on liki 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Erityisesti ovat vähentyneet ulkomailla tai ulkomailta käsin tehdyt maksuvälinepetokset.


Lue myös:

    Uusimmat