Poliisi: Oriveden ampuja halusi surmata neljä

Poliisi on kertonut lisätietoa Orivedellä 30. maaliskuuta tapahtuneesta kouluammuskelusta.

Poliisin tiedotteen mukaan rikoksesta epäilty, vuonna 1989 syntynyt mies ampui ensin ex-tyttöystävänsä isää. Kertomansa mukaan hänen tarkoituksensa oli surmata mies. Merkinantopistoolilla ammuttu laukaus haavoitti uhria olkavarteen.

Epäilty kertoo Oriveden Yhteiskoululle siirtymisen syynä olleen sen, että hänen oli tarkoitus surmata kolme koulun oppilasta, jotka epäillyn mukaan olivat aiheuttaneet harmia hänen entiselle tyttöystävälleen.

Epäilty kertoo, että hänen ei ollut tarkoitus vahingoittaa entistä tyttöystävää, vaan hakea hänet jollakin tavalla turvaan.

Ampujan nimeämistä kohdehenkilöistä kaksi oli luokkahuoneessa, jonka oven läpi hän ampui. Yksi henkilöistä oli eri luokalla ja hän oli ampumishetkellä muualla koulun tiloissa.

Kuulusteluissaan epäilty ei osaa selittää toimintaansa kaikilta osin. Hänen lähettämistä mielentilatutkimukseen tullaan esittämään jo esitutkinnan aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat