Poliisi etsii yhä Oulun tapon yrityksestä epäiltyä – huhtikuussa puukotettua miestä on päästy kuulemaan
Oulun poliisi on jatkanut Oulun Linnankadulla yksityisasunnossa tapahtuneen tapon yrityksen tutkintaa. Teosta epäilty tai epäillyt ovat kuitenkin yhä kateissa.
Rikos tapahtui sunnuntaina 18. huhtikuuta puolen päivän aikaan.
Oulun poliisista kerrotaan, että esitutkinnassa ei olla vielä päästy tilanteeseen, jossa ketään voitaisiin ottaa tapauksen johdosta kiinni.
– Tutkintaa tehdään kokoajan, mutta vielä ei ole tehty kiinniottoja, poliisista kerrotaan.
Miesuhria oli puukotettu tilanteessa useita kertoja ja hän joutui sairaalahoitoon. Poliisin mukaan uhria on kuitenkin päästy kuulemaan.
"Kaikista vihjeistä voi olla apua"
Motiivia väkivaltarikoksen taustalla selvitetään yhä. Poliisista todetaan, että tapaus ei aiheuttanut sivullisille vaaraa.
Oulun poliisin ottaa yhä vastaan havaintoja tai muita tietoja tapauksesta vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla vihjeet.oulu@poliisi.fi.
– Ollaan saatu jonkin verran vihjeitä, mutta jos joku vielä jotain muistaa, niin kaikista vihjeistä voi olla apua.
Uusimmat
-
10:37
Markulla, 58, on päällä 30 vuotta jatkunut putki, eikä loppua näy
-
10:29
Harvinainen rekonstruktiovideo kaksoismurhasta: Katkeroitunut pappi näytti itse, kuinka hän ampui pariskunnan kylmäverisesti
-
10:25
Israel jatkaa iskuja Gazaan – kehottaa evakuoimaan kymmeniä tuhansia lisää Rafahista
-
10:08
Kolme MM-mitalistia heti telakalle – NHL-hyökkääjästä valtava lovi
-
10:02
Suomalainen nimi hämmensi AC Milanin pelipaidassa – taustalla Italiaa kuohuttanut keskustelu
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperällä epätoivoinen tehtävä – Sébastien Ogier hurjana
-
09:45
Mehiläisen toimitusjohtajalta kritiikkiä hyvinvointialueista: "Rahaa tulee sitä enemmän, mitä sairaampi väestö on"
-
09:44
Sudanissa käytetty raskaita aseita 800 000 asukkaan kaupungissa
-
09:43
Israelin edustaja Eden Golan paljasti finaalin jälkeen tavoitteensa Euroviisuissa
-
09:42
Päihittääkö suomalainen hanavesi pullotetut luksusvedet? Tässä sokkomakutestin tulos
-
09:11
Säätieteilijät saavat palautetta jopa hymyilystä: "Kuulin olevani surkein meteorologi ikinä"
-
09:05
Pelottaisiko sinua? Kiipeilijäletka jäi jumiin kallion seinämään yli kilometrin korkeuteen
-
09:03
Veli-Matilla kesti 20 vuotta hyväksyä sokeutumisensa – katkeruus päättyi suuren elämänmuutoksen myötä: "Näytin nyrkkiä, että perkele!"
-
08:44
Leijonat-mestari siirtyy Tapparasta ulkomaille: "Voittajatyyppi"
-
08:32
Transmies Nooa ajatteli, ettei lapsen saaminen olisi mahdollista – tulikin raskaaksi: "Tämä vartalo on hyvä tällaisenaan"
-
08:30
Israelissa 30 mielenosoittajaa otettu kiinni hallitusta vastustavissa mielenosoituksissa
-
08:19
Jukka Jalonen ärähti kesken tv-haastattelun – leijonaluotsi muistaa yhä rajun turhautumisensa: "Angry bird -meininki"
-
08:09
Dallas selätti Coloradon Mikko Rantasen maalista huolimatta – Miro Heiskanen nousi Saku Koivun rinnalle
-
07:43
Näin viisuvoittaja Nemon pokaalin hajoaminen ratkaistiin
-
07:39
Mikael Granlundin pasmat sekaisin toisesta Leijonat-tähdestä: "Tämä on maksettu"
-
Lataa lisää