Eräs poikaystävä teki parhaansa keksiäkseen masennuksesta kärsivälle tyttöystävälle jotain helpotusta synkkyyden keskelle.
Mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevan kanssa seurustelu voi olla rankkaa. Jos itse ei ole käynyt läpi masennusta, on vaikea ymmärtää, miltä kumppanista tuntuu.
Yleensä onkin hyvin vähän asioita, joita voi sanoa tai tehdä saadaksesi kumppanin paremmalle mielelle.
Eräs mies halusi kuitenkin yrittää.
Imgur-kuvapalveluun ladattu kuva paljastaa keinon, jonka avulla mies yritti osoittaa masennuksen kanssa kamppailevalle tyttäystävälleen, kuinka paljon hän tästä välittää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Bodaveez-nimimerkkiä käyttävä mies latasi kuvan purkista, joka on täynnä erivärisiä jäätelötikkuja.
– Tyttöystäväni kärsii ajoittain lamaannuttavasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Näin tämän idean joskus jossain netissä ja päätin tehdä hänelle jotain vastaavaa, mies kirjoittaa.
Jokainen puikko on värikoodattu johonkin neljästä kategoriasta: lainauksiin, muistutuksiin, rentouttaviin asioihin ja tyhjiin puikkoihin, johon voi kirjoittaa asioita, jotka tekevät iloiseksi.
Oransseihin puikkoihin on kirjoitettu inspiroivia lainauksia esimerkiksi runoilijoilta ja filosofeilta. Keltaiset tikut sisältävät positiivisia lauahduksia, jotka auttavat päivästä selviämisessä. Tällaisia voivat olla vaikka "olet kaunis" tai "on ok pyytää apua". Violeteissa puikoissa on rentouttavia "käskyjä", kuten "pidä tauko" tai "kuuntele lempilaulusi".
Tyhjiä puikkoja varten purkissa on tussi, jolla tyttöystävä voi kirjoittaa puikkoihin onnellisimmista hetkistään. Näitä hetkiä hän voi tiukan paikan tullen muistella.
Poikaystävä kirjoittaa, ettei tiedä auttaako ele, mutta hän haluaa yrittää.
– Toivon, että tämä auttaa häntä edes vähän.
– Olen varma, että kaltaisiani miehiä on paljon muitakin. Parisuhteemme on ollut elämäni haastavin, mutta myös nautinnollisin.
Lähde: Metro
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.