Poika lahjoitti hiuksensa syöpäsairaille lapsille – sairastui itse syöpään

Neljättä luokkaa käyvä poika on joutunut kohtaamaan liiankin läheltä, mitä sana syöpä todella tarkoittaa. 

Kun 12-vuotias Torrin Breneman oppi koulussa, mitä sana syöpä tarkoittaa, hän teki jotain hänen ikäiselleen todella poikkeuksellista. Nuori poika päätti nimittäin ryhtyä kasvattamaan hiuksiin ja lahjoittaa ne syöpään sairastuneiden lasten hyväksi. Pojan isän, Jason Brenmanin, mukaan poika ryhtyi operaatioon rahanpuutteen vuoksi; kun hän ei voinut lahjoittaa lapsille rahaa, hän päätti lahjoittaa hiuksensa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vakka todella pitkiksi kasvaneet hiukset herättivät toisinaan ikävää huomiota, 12-vuotias poika ei luovuttanut, vaan päätti viedä operaation kunnialla loppuun. Vaikka pojan tavoite toteutui, kohtalo puuttui peliin odottamattomalla tavalla.

Pojalle on annettu 70–80 prosentin mahdollisuus selvitä

Hiuksensa lahjoittaneelle Torrinille diagnosoitiin toissa viikolla vakava, neljänteen asteeseen edennyt Hodgkinin tauti eli imukudossyöpä. Kyseistä syöpätyyppiä esiintyy tyypillisimmin nuorilla aikuisilla ja yli 55-vuotiailla, ja vain 10–15 prosenttia sairastuneista on lapsia. Syöpäuutinen tuli shokkina koko perheelle, kun lääkärit kertoivat syövän edenneen nopeasti pojan maksaan, vereen, munuaisiin, luihin ja vatsaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Äkisti todella huonoon kuntoon mennyttä Torrinia hoidetaan paraikaa intensiivisen kemoterapiahoidon avulla. Lääkehoito on tehonnut poikaan hyvin, ja lääkärit ovat väläytelleet perheelle jo toiveita kotiin pääsystä. Heidän mukaansa pojalla on 70–80 prosentin mahdollisuuden selvitä tästä vakavasta sairaudesta.

– Hän on taistellut todella kovaa. Hän on parantunut paremmin kuin odotettiin, isä kertoo.

Pojan äiti  toteaa, että he yrittävät pysyä positiivisena vaikeasta tilanteesta huolimatta ja pitää huolen siitä, ettei poika pääsisi näkemään pelkoa vanhempiensa silmistä. 

***


Lue myös:

    Uusimmat