Pohjois-Korea nimitti veteraanidiplomaatin maan ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministeriksi

Pohjois-Korea on nimittänyt veteraanidiplomaatti Choe Son-huin ensimmäiseksi naispuoliseksi ulkoministerikseen, kertoo valtionmedia KCNA.

Choe Son-Hui on toiminut aiemmin maan varaulkoministerinä. KCNA:n mukaan hänet valittiin ulkoministeriön johtoon valtapuolueen kokouksessa, johon osallistui myös Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.

Tuore ministeri korvaa tehtävässä Ri Son Gwonin, kovan linjan entisen sotilasvirkamiehen, joka on johtanut aiemmin rauhanneuvotteluja Etelä-Korean kanssa.

Choe on sujuvaa englantia puhuva uradiplomaatti, joka on toiminut myös Kimin läheisenä neuvonantajana, kun johtaja kävi ydinaseneuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Lisäksi Choe oli Kimin mukana huippukokouksissa Yhdysvaltain ex-presidentin Donald Trumpin kanssa.

Diplomaatti järjesti myös harvinaislaatuisen kysymys ja vastaus -tilaisuuden toimittajien kanssa samana iltana, jona Kimin ja Trumpin neuvottelut Vietnamin Hanoissa päättyivät kesken kaiken ilman sopimusta. Choe syytti Yhdysvaltoja neuvotteluiden romuttumisesta.

– Uskon Yhdysvaltain menettäneen kultaisen mahdollisuuden kieltäytyessään ehdotuksistamme, hän sanoi.

Pohjois-Korea pullistelee diplomatian sakatessa

Diplomatia Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain välillä on sittemmin sakannut, eikä Kimin hallinto ole viime kuukausina vastannut Yhdysvaltain toistuviin tarjouksiin neuvottelupöytään palaamisesta.

Samaan aikaan ydinasein varustautunut Pohjois-Korea on tehnyt tänä vuonna runsain määrin pakotteiden vastaisia asekokeiluja. Maa laukaisi muun muassa mannerten välisen ballistisen ohjuksen täydellä kantamallaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.

Yhdysvaltain ja Etelä-Korean viranomaiset ovat lisäksi varoittaneet Kimin hallinnon valmistautuvan järjestyksessään seitsemänteen ydinasekokeeseensa.

Yhdysvaltain varaulkoministerin Wendy Shermanin mukaan ydinasekokeilu johtaisi ”pikaiseen ja voimakkaaseen” vastaukseen.

Lue myös:

    Uusimmat