Mainos

Pitkä matka kaupasta kotiin altistaa tuoreen kalan pilaantumiselle

Tuoreen kalan käsittelyyn ja säilytykseen kannattaa kiinnittää kesällä huomiota. Tuore kala pilaantuu helposti, ja sen vuoksi se pitäisikin kuljettaa ostopaikalta valmistuspaikalle mahdollisimman nopeasti ja kylmässä.

-Ideana on, että kala säilytettäisiin aina alle kolmen asteen lämpötilassa. Kotijääkaapit kuitenkin vain harvoin ovat alle neljän asteen, vaan niissä lämpötilat ovat yleensä kuuden ja seitsemän asteen välissä, sanoo Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Kalan säilyvyyttä kotijääkaapissa voi koettaa pidentää laittamalla kalan jääkaapin kylmimpään paikkaan. Lisäksi osassa uusimmista jääkaapeista on erillinen nollalokero kalan säilyttämistä varten. Suurin ongelma kesällä ei Partasen mukaan kuitenkaan ole kotijääkaappi, vaan matka kalan ostopaikalta kotiin.

Matkalla kala lämpenee helposti.

-Ohjeena olisi tulla mahdollisimman suoraan kalan ostopaikalta sinne, missä se saadaan kylmään. Lisäksi kalaostoksille voi ottaa kylmälaukun mukaan tai pakata kalan ostettavien pakasteiden keskelle.

Tuoksu kertoo tuoreuden

Parhaiten tuoreen kalan tunnistaa raikkaasta tuoksusta ja kirkkaasta väristä. Kalan vanhetessa se harmaantuu, tuoksuu epämiellyttävältä ja kokonaisen kalan pintaan alkaa muodostua limaa.

Kalalajien säilyvyydessä ei ole Partasen mukaan eroja. Fileoitu kala säilyy hieman paremmin kuin kokonainen kala.

-Jos kala on käsitelty oikein heti pyynnin jälkeen eli se on verestetty ja jäähdytetty välittömästi pyynnin jälkeen, niin se säilyy taas huomattavasti paremmin. Ratkaisevaa on, että kylmäketju säilyisi kalan pyynnistä sen varastointiin ja kuluttajan ruokapöytään saakka.

Verestyksellä tarkoitetaan kalan kaulavaltimon katkaisemista tainnuttamisen jälkeen. Kun kala tämän jälkeen laitetaan vielä kylmään veteen, sen sydän pumppaa vielä elimistössä olevan veren pois.

Käsiteltykin kala kylmään

Kala suositellaan valmistettavaksi ruoaksi pian sen hankkimisesta. Partanen kuitenkin muistuttaa, ettei kala kuitenkaan käsiin pilaannu.

-Kyllä kala säilyy kotijääkaapissakin pari päivää, eikä se mene siellä yhtään miksikään. Terve järki on hyvä olla mukana, ja kyllä kalan syöntikelpoisuuden tunnistaa sen tuoksusta. Partanen muistuttaa myös siitä, että kalasta aiheutuvat ruokamyrkytykset ovat hyvin harvinaisia. Esimerkiksi kesällä suurin osa ruoasta aiheutuvista vatsakivuista saadaan esimerkiksi huonosti pestyistä tuotteista eikä kalasta.

Myös käsitelty kala tulee jäähdyttää mahdollisimman nopeasti.

-Kun esimerkiksi kuumana ostettu savukala jäähtyy, niin se on jossakin 40-asteisena kaikkein otollisin kasvualusta bakteereille. Jos kuumana ostettavaa kalaa ei syö heti lämpimänä, niin se tulee jäähdyttää välittömästi, Partanen neuvoo.

Hieman tuoretta kalaa paremmin säilyvät vakuumiin tai suojakaasuun pakatut kalat, mutta nekin vaativat kylmäsäilytyksen. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan suomalaiset syövät vuodessa noin kuusi kiloa kotimaista kalaa ja noin kahdeksan kiloa tuontikalaa fileiksi laskettuna. Kalan suosio on ollut hienoisessa kasvussa, mihin Partasen mukaan on vaikuttanut ennen kaikkea kalavalikoiman ja -tuotteiden monipuolistuminen.

MTV3-STT

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.