Piittaamaton autoilija pelästytti Iinan hevosen ja poistui paikalta – "Putosin selästä, valuin kyljelläni maahan ja löin pääni"

Rian ratsastaessaan kohtaamat nuoret hoitivat hevosen kohtaamisen esimerkillisesti 0:37
Ria lähetti julkisen kiitoksen nuorille, jotka hoitivat hevosen kohtaamisen esimerkillisesti.

Ivalossa asuvan Iina Rahkosen hevonen karkasi alta säikähdettyään autoa.

Hevosopas Iina Rahkonen järjestää asiakkaille muun muassa maastoratsastusta ja oli tällaisella tunnilla tiistaina Ivalossa, kun auto ajoi paikalle.

– Siinä oli pieni pätkä asfalttitietä ennen kuin pääsee metsäpolulle. Kohdalle tuli auto, joka ei hidastanut lainkaan, vaikka oli varmasti nähnyt meidät hyvissä ajoin. Tiessä on pitkä suora siinä kohtaa ja näkyvyys oli hyvä, Rahkonen kertoo.

Hevonen säikähti, nousi pystyyn ja kääntyi ympäri.

– Putosin selästä, valuin kyljelläni maahan ja löin pääni. Kypäräni putosi ja hevonen lähti juoksemaan kotiin.

Autoilija kurkisti ikkunasta ja jatkoi matkaa

Autoilija ei pysähtynyt katsomaan, kuinka Rahkoselle kävi.

– Siinä vaiheessa autoilija viimein hidasti ja kurkisti ikkunasta. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt. Myös asiakkaan hevonen steppasi hermostuneena rinteessä, mutta onneksi siinä ei käynyt mitenkään.

Sekä hevoselle että ratsastajalle tuli rytäkässä lieviä vammoja, kuten mustelmia ja haavoja.

Hevonen reagoi säikähdykseen pakenemalla

Rahkonen toivoo, että hänen julkisuuteen kertomansa esimerkki toimisi muistutuksena siitä, että liikenteessä on myös hevosia, jotka täytyy ottaa huomioon.

– Hevonen on pakoeläin. Sillä on sisäänrakennettuna reaktio, että se lähtee heti karkuun säikähtäessään.

Rahkosen mukaan noin 40 kilometriä tunnissa on hyvä vauhti hevosen ohittamiselle.

– Auton tulisi hidastaa vauhtia kaikessa rauhassa. Tööttiä ei pidä käyttää, eikä missään nimessä tehdä äkkiliikkeitä. Jos mahdollista, kannattaa väistää toisen kaistan kautta ja antaa hevoselle tilaa, Rahkonen sanoo.

Ohittavan kannattaa ottaa huomioon hevosen hyvä kuulo

Koiran ulkoiluttajille, kävelijöille ja pyöräilijöille Rahkosella on myös selkeät vinkit, joilla ohitustilanteista päästään mahdollisimman sujuvasti.

– Hevosella on todella hyvä kuulo. Siksi sekä kävelijöiden että pyöräilijöiden kannattaa puhua. Jos ratsastaja vielä vastaa, niin silloin hevonen viimeistään tietää, ettei ole mitään hätää ja on rauhallinen.

Koiranulkoiluttajan kannattaa siis alkaa jutella vaikkapa koiralleen hevosen nähdessään.

– Pyöräilijä voi niin ikään alkaa jutella ja vaikka sanoa, että "Hei olen tulossa, älkää säikähtäkö", Rahkonen sanoo.

Tilaa on hyvä antaa, jos se suinkin on mahdollista. Toki niin, ettei muu liikenne vaarannu.

Lapset saattavat innostua hihkumaan hevosen nähdessään.

– Lapsille kannattaa sanoa, ettei saa huutaa, koska hevonen säikähtää. Ylipäätään hevosen nähdessään ei saisi alkaa huitoa tai hyppiä. Pitäisi pysyä vaan ihan rauhallisena, Rahkonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat