Pettikö Tesla lupauksensa? Ilmainen lataus muuttumassa maksulliseksi

Halpis-Teslan tulo markkinoille muuttanee tähän asti maksuttomat latauspisteet maksullisiksi, kertoo Automotive News.

Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin mukaan maksuttomat Supercharger-latausasemat muuttuvat tulevan Model 3 -mallin omistajille maksullisiksi.

Model 3:a pidetään Teslan tulevaisuuden kannalta elintärkeänä, sillä sen on tarkoitus olla hinnaltaan myös tavallisten tallaajien saavutettavissa. Auton hinnan on arvioitu asettuvan noin 40 000 euron kieppeille.

Tesla tekee kaikkensa pitääkseen Model 3:n hinnan alhaalla, joten lisätuloja haetaan Model 3:n maksullisesta lataamisesta. Teslan Supercharger-asemia on Suomessa viisi kappaletta ja ne on tarkoitettu pitempiä matkoja ajaville, ei niinkään päivittäiseen lataamiseen. Toistaiseksi lataus on kuitenkin ollut ilmaista.

Musk on luvannut, että maksullinenkin Supercharger-lataus on halvempaa kuin polttoaineen tankkaaminen.

Aiheesta uutisoi aiemmin muun muassa Tuulilasi.

Artikkelia korjattu klo 18.55: Alkuperäisestä artikkelista ei käynyt riittävän selkeästi ilmi, että maksullinen lataus koskee vain tulevan Model 3:n omistajia.

Lue myös:

    Uusimmat