Eräs asia, joka koko Venäjän ja Ukrainan välisessä konfliktissa on jäänyt melkein vailla huomiota, on Budapestin sopimus vuodelta 1994. Tämän sopimuksen mukaan Ukrainalle taattiin alueellinen koskemattomuus, jos se luopuu ydinaseistaan, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Petri Saraste.
Sopimuksen mukaan Yhdysvallat, Venäjä ja Britannia vahvistivat Ukrainan maantieteellisen yhtenäisyyden ja lupasivat suojata sitä ulkopuolista hyökkäystä vastaan. Sopimuksen allekirjoittivat johtavat ydinasemaat Ukraina niiden mukana.
Kuten nyt kohta kolme vuosikymmentä myöhemmin voidaan todeta, tällaisilla sopimuksilla ei näytä olevan mitään merkitystä. Onko siis ihme, ettei Ukrainassa luoteta sen enempää länsivaltojen kuin Venäjänkään antamiin lupauksiin tai edes kirjallisiin sopimuksiin?
Ukraina siis luopui ydinaseestaan Venäjän hyväksi, ja sen seurauksena siltä hävisi merkittävä pelote samalla, kun maan armeija kuihtui olemattomiin ja sen aseistus romuttui ja ruostui.
Kun Venäjä valtasi Krimin, Ukrainalla ei ollut juuri mahdollisuuksia huippumodernein asein varustettuja vihreitä miehiä vastaan. Sotilaiden aseet eivät olleet paljon parempia kuin puupyssyt, joita jaetaan Kiovassa kodinturvajoukkojen harjoituksissa.
Venäjä liitti Krimin itseensä ja auttoi itä-Ukrainan kapinallisia valtaamaan alueita Donbasin alueella. Donetskiin ja Luhanskiin perustettiin kansantasavallat kansainvälistä oikeutta uhmaten.
Tuomioita sateli maailmalta tiuhaan erityisesti niistä maista, jotka olivat allekirjoittaneet vuoden 1994 Budapestin sopimuksen. Pakotteita määrättiin, mutta ne eivät toimineet, ja niitä on kierretty kaikki nämä vuodet. YK, Nato, EU ja G7 puhkuivat ärtymystään kuuroille korville. Venäjään ne eivät ole tehonneet, sillä Venäjä uskoo ainostaan voimaan ja vahvemman oikeuteen. Kansainvälisillä sopimuksilla tai YK:N päätöslauselmilla se tapetoi korkeintaan vessan seiniä.
Onko siis ihme, etteivät ukrainalaiset luota sen paremmin itään kuin länteen ja yrittävät epätoivoisesti todistaa maailmalle, että he ja venäläiset ovat aika lailla eri tavalla ajattelevia ja toimivia kansakuntia?