Mainos

Tanssitähtien välillä romanssiepäilyjä – Pete Parkkonen kertoo faktat

Tanssitähti Pete Parkkonen on tullut läheiseksi tanssiopettajansa Katri Mäkisen kanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa -kausi on tuonut finalisti Pete Parkkoselle monia uusia ystäviä. Erityisen läheiseksi Peten suhde on muodostunut tähtiopettaja Katri Mäkisen kanssa.

– Olemme tulleet Katrin kanssa aika läheisiksi, sillä näemme joka päivä, Pete myöntää.

Kuuman tanssiparin ympärille on Peten mukaan yritetty viritellä romanssihuhuja, mutta hän vannoo suhteen olevan täysin kaveripohjalla.

– Kyllä monet ovat yrittäneet saada meistä pariskuntaa tehtyä, mutta kyllä tämä on enemmänkin kuin veljen ja siskon suhde. Aina joku on välillä kysäissyt, että onko teidän välillänne jotain, mutta ei.

Tanssikausi huipentuu finaaliin sunnuntaina 23. marraskuuta. Haikeutta on luonnollisesti havaittavissa, kun kaksikon tiet erkanevat parketilta poistumisen jälkeen.

– Ensin nähdään kolmen kuukauden ajan joka päivä ja sitten yhtäkkiä ei tavata ollenkaan, niin tuntuuhan se hassulta, tanssitähti pohtii.

Netin suora erikoislähetys tanssikulisseista nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja