Perussuomalaiset: "Vapaavuori ei tehtäviensä tasalla"

Talousvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet eivät ole tyytyväisiä ministeri Jan Vapaavuoren (kok) selvitykseen STX:n telakka-asiassa. Perussuomalaisten mielestä hallituksen päätös evätä 50 miljoonan laina oli väärä.

– Vapaavuoren selitykset vahvistavat sen, että hallituksella oli asiassa "pallo hukassa".

Perussuomalaisten kansanedustajat arvioivat, että päätös perustui myös ristiriitaisiin oletuksiin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta oletti tilauksen tulevan Suomeen, vaikka lainaa ei myönnettäisi. Toisaalta Vapaavuoren mukaan lainalla ei olisi välttämättä varmistettu tilausta.

– Hallituksen tapa hoitaa asiaa näyttää olevan ylimielinen ja tempoileva.

Eduskunnan talousvaliokunnassa perussuomalaisia edustavat Kaj Turunen, James Hirvisaari ja Teuvo Hakkarainen sekä varajäseninä Hanna Mäntylä ja Lauri Heikkilä.

– Hallituksella ei tule koskaan olemaan toista tilaisuutta, jossa yhdellä päätöksellä olisi voitu varmistaa suoraan 22 000 - 23 000 työpaikan säilyttäminen. Koko työllisyysvaikutus olisi ollut kolme kertaa suurempi, kansanedustajat kirjoittavat.

Oppositiopuolue perussuomalaiset vaatii hallitusta varmistamaan, että Suomi saa TUI:n kahden risteilijän tilauksen.

Perussuomalaiset tekee myös STX:stä välikysymyksen eduskunnan istuntokauden aluksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat