Perhe toi adoptoimaansa pikkuvauvaa kotiin – lentohenkilökunta yllätti totaalisesti: "Koko matkustamo puhkesi hurraamaan"
Lentohenkilökunnalle selvisi, että Caren ja Dustin olivat matkalla kotiin pienen, uuden tyttövauvansa kanssa. Pian perhettä odottikin yllätys!
Caren ja Dustin Mooren vauvahakureissusta tuli ikimuistoinen, kiitos täysin tuntemattomien ihmisten! Mooret lensivät Southwest Airin lennolla hakiessaan adoptiolastaan kotiin vuoden 2019 lopulla, kertoo Insider.
Yrittivät lasta lähes kymmenen vuoden ajan
Mooret olivat yrittäneet saada lasta lähes kymmenen vuoden ajan. Varsinaista syytä sille, miksi vauvaa ei kuulunut, ei koskaan saatu.
– Meillä ei ollut vastauksia, joita olisimme tarvinneet, että saisimme rauhan, Dustin kuvaa.
Lopulta pariskunta päätyi adoptioon. Lentokoneeseen he nousivat kahdeksan päivää vanhan tyttövauvan kanssa.
"Kerroin heille lyhennetyn version adoptiotarinasta..."
Kaikki sujui hyvin, kunnes lapsi "ilmoitti kohteliaasti", että tarvitsi vaipanvaihtoa. Dustin pyysi apua lentoemännältä, Jennyltä, joka järjesti tilan vaipan vaihtamiseen.
– Vaipan vaihtamisen jälkeen Jenny ja toinen matkustaja kehuivat kaunista tytärtäni ja kysyivät kohteliaasti, miksi lennämme niin pienen vauvan kanssa. Kerroin heille lyhennetyn version adoptiotarinasta, johon he kiireesti vastasivat onnitteluin, Dustin kuvaili Twitterissä.
Caren vauvan kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Yllätys kaiuttimista
Pian stuertti, Bobby, tuli kyselemään pienestä vauvasta. Caren ja Dustin ihmettelivät henkilökunnan suurta kiinnostusta, mutta kertoivat ilolla rakkaan lapsen tarinan. Tämän jälkeen Bobby poistui.
– Sitten kuulimme kaiuttimet. Stuerttimme Bobbyn ääni ilmoitti, että lennolla on erityisvieras. Meidän tyttäremme. "Hänen vanhempansa Caren ja Dustin ovat juuri adoptoineet hänet, ja hän on matkalla kotiin". Koko matkustamo puhkesi hurraamaan ja taputtamaan, Dustin sanoo.
Ilottelu ei päättynyt siihen. Henkilökunta jakoi matkaajille kyniä ja lautasliinoja, joihin matkustajat saivat kirjoittaa terveisiä ja kannustuksia. Caren ja Dustin istuivat sanattomina, kun henkilökunta keräsi tervehdykset ja luki niitä ääneen. Pari sai ohjeita, kuten "sano aina, että rakastat häntä" ja "nauttikaa joka minuutista, ne menevät ohi niin äkkiä".
Viestejä matkustajilta. Mooret säilyttivät saamansa kannustukset. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Sydämemme olivat pakahtua"
Lopulta Bobby toi Carenille ja Dustinille 60 lautasliinaa täynnä viestejä. Tuore tytär sai lahjaksi siivet, joita lentäjät tavallisesti käyttävät rinnassaan. Kävi ilmi, että joku oli järjestänyt Jennylle samanlaisen onnitteluhetken tämän mentyä naimisiin Bobbyn kanssa, ja he olivat halunneet luoda yhtä ihanan yllätyksen jollekulle toiselle!
– Silloinkin, kun olimme nousemassa koneesta, ihmiset lähestyivät meitä ja toivottivat onnea, ja kehuivat kaunista tyttöämme. Sydämemme olivat pakahtua, Dustin sanoo.
Koska sosiaalisessa mediassa liikkuu paljon kritiikkiä, Dustin halusi jakaa kokemansa ihastuttavan hekten.
– Kiitos kaikesta rakkaudesta, jota olette meille osoittaneet. Toivomme vain, että voisimme istua alas teistä jokaisen kanssa, kertoa teille loput tarinastamme ja kuulla teidän tarinanne. Ehkä toisella kertaa.
LUE MYÖS: Kani matkusti businessluokan lennolla – puputti herkkuja pieneltä lautaselta: "Se oli suloista"
Lähteet: Insider.com, Twitter.com
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää