Mainos

Perhe on pahin: Isä väärensi poikansa allekirjoituksen ja myi tämän auton kaverilleen

Juuri saamamme tiedon mukaan tämä yhdysvaltalaismies ei ole ehdolla Vuoden isä -palkinnon saajaksi.

Kalifornialainen John Dovichi on automies henkeen ja vereen. Kymmenisen vuotta sitten hän osti huonoon kuntoon päässeen vuosimallin 1967 Chevrolet Camaro SS:n ja entisöi sen alkuperäiseen loistoonsa poikansa Jonathonin kanssa.

Kun isän ja pojan upea projekti vihdoin valmistui, antoi isä auton Jonathonille lahjaksi. Camaro siirrettiin pojan nimiin, mutta sitä kuitenkin säilytettiin isän tontilla.

Kesällä 2015 Jonathon oli vierailemassa isänsä luona ja huomasi, ettei auto ollut enää tutulla paikallaan. Isä ei suotta lähtenyt kiertelemään totuutta, vaan kertoi myyneensä auton perhetutulle. Jonathon tiesi, ettei ollut laittanut nimeään mihinkään paperiin, joten hän lähti selvittämään asiaa.

Nyt isää syytetään kuudesta rikoksesta, mukaan lukien varkaudesta ja asiakirjojen väärentämisestä. Tämä oli myös väärentänyt poikansa nimen kauppakirjaan.

Isä kiisti syyllisyytensä kaikkiin kohtiin, sillä hänen mukaansa auto ei omistusoikeuden siirtämisestä huolimatta kuulunut pojalle, koska hän oli sen ostanut ja myös maksanut auton entisöinnistä tulleet kustannukset.

Lähde: CarBuzz

***

0:37

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.