Pelkääkö lemmikkisi rakettien pauketta? Näillä vinkeillä rauhoitat eläimen

Turvallinen uusivuosi lemmikin kanssa 2:00
Katso video Uutisaamusta: Asiantuntijoiden vinkit lemmikinomistajan turvalliseen uuteenvuoteen.

Uudenvuoden ilotulitteiden pauke voi ahdistaa monia eläimiä.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan koirat kannattaa ulkoiluttaa uudenvuoden aattona hyvissä ajoin ja pitää ilotulituksen ajan sisällä – ulkona paukkeesta pelästynyt eläin voi riistäytyä ja karata.

Raketteja pelkäävää eläintä ei kannata jättää yksin kotiin. Eläimen oloa voi helpottaa vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja pitämällä valoja päällä.

Myös musiikki vaimentaa pauketta. Eläimelle on annettava mahdollisuus vetäytyä piiloon esimerkiksi sängyn alle.

– Peloissaan olevan ja levottomasti käyttäytyvän kissan tai koiran ympärillä ei kannata hössöttää ja hääriä, sillä omistajan huolestuneisuus lisää lemmikin ahdistuneisuutta, sanoo HESYn puheenjohtaja Nina Immonen tiedotteessa.

Yhdistyksen mukaan ilotulitteista stressaantuvat erityisesti hevoset, jotka on siirrettävä sisään hyvissä ajoin ennen iltakuutta.

Tallinpitäjien neuvotaan varmistamaan, ettei hevonen voi satuttaa itseään karsinassa, jos se pelästyy. Sama pätee myös tuotantoeläimiin.


Lue myös:

    Uusimmat