Pekkarinen: Telakat vähän sairas toimiala

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen mukaan on syytä selvittää, mitkä ovat pelisäännöt valtion osallistumisessa laivahankkeisiin.

– Koko toimiala on vähän sairas. Tähän asti tilanne on kyetty hoitamaan, mutta Suomen pärjääminen ei ole itsestäänselvyys, Pekkarinen sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori selvittää tänään eduskunnan talousvaliokunnassa telakkayhtiö STX:n loistoristeilijätilaukseen liittyviä asioita.

Pekkarinen ei lähtenyt avaamaan edellisen hallituskauden myönteisiä rahoituspäätöksiä, vaan totesi, että tuolloin Turun telakka "saattoi olla paremmassa kunnossa omien pääomien ja muiden asioiden osalta".

Hän toteaa, että vaakalaudalla päätöksenteossa ovat parikymmentätuhatta työpaikkaa, minkä lisäksi laivat ovat osa Suomi-brändiä.

"Kukaan ei tiedä sitä hienoa uutta asiaa"

Niin ikään Huomenta Suomessa haastateltu Metallityöväenliiton puheenjohtaja Riku Aalto torjui puheet siitä, että laivojen sijaan pitäisi keskittyä uusiin työllistäviin hankkeisiin.

– Samalla tavalla voitaisiin sanoa, että pitää lopettaa Suomesta maatalous ja uusiutuvien energialähteiden kehittäminen. Kukaan ei tiedä, mikä on se hieno uusi asia, joka työllistää ihmisiä.

Aallon mukaan "ei kannata"-ajattelutapa johtaa hyvinvointivaltion romahtamiseen.

(MTV3)

Katso eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen haastattelu: (Huomenta Suomi 8.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat