Pastafari? Tämä mies sai pitää spagettisiivilää päässään ajokorttikuvassa!

Itävaltalaismies on voittanut kolme vuotta kestäneen sotansa ja saanut luvan pitää uskonnolliseksi päähineeksi nimittämäänsä pastasiivilää päässä ajokorttikuvassaan.

Itävaltalainen ateisti Niko Alm on saanut luvan esiintyä ajokorttinsa virallisessa kuvassa uskonnollisessa päähineessä – pastasiivilässä.

Alm päätti hakea ajokorttia kolme vuotta sitten saatuaan kuulla, että päähineet sallittiin kuvissa vain tunnustuksellisista syistä. Saadakseen haluamansa päähineen kuvaan Almin oli saatava uskontonsa, pastafari-liike, hyväksytyksi ja tunnustetuksi. Itävaltalaisviranomaiset vaativat myös lääkärin todistuksen siitä, että Alm oli henkisesti terve ajaakseen.

Alm kertoo kuuluvansa pastafarit yhdistävään lentävän spagettimonsterin kirkkoon (eng. Church of the Flying Spaghetti Monster).

Almin hakemus ajoluvasta oli vastaisku luvalle pitää uskonnollisia päähineitä kuvissa. Aikaisemmin Alm on hyökännyt muun muassa amerikkalaista koulua kohtaan, jossa on opetettu kristinuskoa, ja pyytänyt pastafari-liikkeen opetusten lisättävän myös opetussuunnitelmaan.

Nyt kun ajokorttihakemus on hyväksytty, Alm aikoo jatkaa agendaansa saadakseen pastafari-liikkeen virallisesti tunnustetuksi uskonnoksi.

Lue lisää pastafareista ja lentävän spagettimonsterin kirkosta!


MTV3/Helmi

Kuva: Olaf Speier/Shutterstock.com (Kuvan mies ei liity juttuun.)

Lähde: BBC News

Lue myös:

    Uusimmat