Parveke – kukoistava kesäkeidas

Kevätauringon paistaessa on aika laittaa parveke kuntoon! Kukkia istuttamalla voi ottaa nopean varaslähdön kesään, ja mikä sen mukavampaa kuin nauttia aamukahvia omalta parvekkeella.

Keväällä moni haluaa siirtyä sisätiloista ulos kahvittelemaan ja nauttimaan täysillä valoisuudesta sekä lämmöstä. Jos omasta kodista ei löydy varsinaista pihaa, voi kodin parvekkeen tai terassin sisustaa kauniin kesäiseksi kukilla, yrteillä sekä kodikkailla kesähuonekaluilla unelmien keitaaksi. Erikokoisille parvekkeille löytyy runsaasti toinen toistaan miellyttävämpiä kesäkalusteita.

Pienen parvekkeen sisustusideoita

Pienemmän parvekkeen sisustamisessa ei kannata tyytyä vain tavanomaiseen pöytään ja muutamaan tuoliin. Myös hyvin pienen parvekkeen voi sisustaa kesäisen kodikkaaksi kauniilla yksityiskohdilla ja miellyttävillä huonekaluilla. Sisustuksessa on hyvä ottaa huomioon, mihin parveketta haluaa käyttää. Yksin asuvan ei kannata ostaa pienelle parvekkeelleen kokonaista pöytäryhmää, vaan riittää että sieltä löytyy yksi kaunis rottinkituoli tai miellyttävä riipputuoli. On ihanaa lueskella kirjaa kauniina kesäpäivänä omalla parvekkeella mukavassa tuolissa.

Pienelle parvekkeelle soveltuvat parhaiten taitettavat ja kevyet kalusteet. Kannattaa suosia pyöreitä muotoja, jottei tarvitse varoa pöydän teräviä kulmia. Muun muassa alumiinirunkoiset pöydät ja tuolit ovat omiaan pienelle parvekkeelle helppohoitoisuutensa ja keveytensä vuoksi. Puisia huonekaluja tulee muistaa käsitellä, mikä voi tosin pienellä parvekkeella olla hyvinkin hankalaa.

Parvekkeesta kesäolohuone

Parveke on paikka, jonne voi loihtia kukilla, kasveilla ja kauniilla tekstiileillä palan luontoa. Sisustamalla huolella parvekkeesta luodaan kesäinen keidas, jossa nautitaan auringosta, lämmöstä, mukavista hetkistä ja omasta rauhasta. Etenkin suuremman parvekkeen sisustamisessa vain taivas on kattona ideointia tehtäessä. Suuremmalle parvekkeelle mahtuu suurempikin ruokailuryhmä sekä yksi tai useampi aurinkotuoli.

Ruokailukalusteisiin kannattaa panostaa, koska kesälämpimällä on huomattavasti miellyttävämpää ruokailla omalla parvekkeella kuin sisätiloissa. Suomen kesä on sen verran lyhyt, että siitä ei tule hukata hetkeäkään sisällä lymyilemiseen. Kaupoista löytyy runsas valikoima toinen toistaan miellyttävämpiä ruokailukalusteita. Puiset ruokailuryhmät ovat erittäin suosittuja, mutta tämän hetken muodikkaimpia pihakalusteuutuuksia ovat rottinkia jäljittelevät polyrottinkikalusteet. Polyrottinki on ensinnäkin kauniin näköisiä ja lisäksi hyvin helppohoitoista. Sitä ei tarvitse lakata tai varjella kuivumiselta kuten aitoa rottinkia.

Mikäli ruokailu ei ole parvekkeen tärkein tarkoitus, kannattaa hylätä ajatus kokonaisen ruokailuryhmän ostamisesta ja hankkia sen sijaan helposti liikuteltava pöytä tai tarjoiluvaunu sekä muutama kunnollinen aurinkotuoli. Ennen kalusteiden hankkimista on hyvä miettiä, mihin parveketta haluaa ensisijaisesti kesällä käyttää.

Viihtyisyyttä kauniilla yksityiskohdilla

Parvekkeelle saa viihtyisyyttä hyvin pienillä muutoksilla tai lisäyksillä. Hankkimalla kalusteisiin uudet kauniit pehmusteet koko parvekkeen ilmeen voi muuttaa aivan uudenlaiseksi. Myös muilla parvekkeen tekstiileillä, kuten pöytäliinalla tai sisustustyynyillä, saadaan pirteää lisäpotkua sisustukseen.

Kukilla ja hyötykasveilla on merkittävä vaikutuksensa parvekkeen viihtyisyyteen. Hankkimalla muuhun värimaailmaan sopivia parvekekukkia ja istuttamalla niitä joko kukkalaatikoihin tai kauniisiin kukkapurkkeihin tilasta muokkautuu kesäinen paratiisi. Niin pienemmälle kuin suuremmallekin parvekkeelle voi istuttaa yrttejä, amppelimansikkaa tai vaikkapa kirsikkatomaatteja. Mikään ei ole niin mukavaa kuin kerätä itse kasvattamaansa satoa tarjolle vaikkapa illanistujaisiin!

Mikäli parvekkeelle mahtuu aurinkovarjo, kannattaa sellainen hankkia. Varjo tuo sisustukseen mukavaa lisäilmettä ja toimii erinomaisena suojana kuumalta kesäauringolta. Räsy- taikka puumatoilla parvekkeen ilmeeseen saadaan nopeasti ja tehokkaasti reipasta lisäilmettä.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Ikea, Indiska

Lue myös:

    Uusimmat