Pariisin iskujen pääepäillyn kotoa löytyi ydinjätelaitokseen liittyviä dokumentteja

Pariisin iskuista epäillyllä Salah Abdeslamilla oli hallussaan saksalaiseen ydinjätteen varastointiin erikoistuneeseen laitokseen liittyviä tiedostoja.

Brittilehti The Guardianin mukaan Abdeslamin asunnosta Brysselin Molenbeekissa on löytynyt dokumentteja, jotka ovat peräisin ydinlaitoksesta Saksasta.

Juelich-keskus sijaitsee lähellä Belgian ja Saksan rajaa, ja se toimii myös ydinjätteen loppusijoituspaikkana. Keskus sanoi lausunnossaan, että mitään viitteitä vaarasta ei ole, ja että keskuksesta on oltu yhteydessä turvallisuusviranomaisiin.

Tieto on vahvistettu maaliskuun lopussa myös Saksan parlamentaarisessa valvontakomiteassa. Komitea valvoo Saksan turvallisuusviranomaisten työtä.

Marokkolaistaustainen Salah Abdeslam on syntynyt ja elänyt nuoruutensa Belgiassa. Hänet pidätettiin 18. maaliskuuta Brysselissä epäiltynä Pariisin iskuista. Neljä päivää myöhemmin itsemurhapommittajat tappoivat 32 ihmistä Brysselissä lentokentällä  ja ruuhkaisessa metrossa.

Brysselin iskujen jälkeen maailmalla on noussut huolta siitä, että terroristit olisivat kiinnostuneita ydinlaitoksista.

Näin poliisi pidätti Pariisin iskuista epäillyn Salah Abdeslamin 1:58

"Iskut laitosten ulkopuolella todennäköisempiä" 9:12

14.4.2016 klo 14:38 Otsikkoa muokattu. Ydinvoima tarkennettu ydinjätteen varastointiin erikoistuneeksi laitokseksi.

Lue myös:

    Uusimmat