Suomalainen toivoo joululta hemmottelua ja hellyyttä kertoo tuore Suomalainen joulu 2009 -tutkimus. Joulupukin kontista toivotaan löytyvän myös herkkuja, sillä ruoka liittyy oleellisesti joulun perinteisiin. Ja hyvän jouluruuan kanssa nautitaan tietysti hyviä joulujuomia. Jouluhankinnat on paras aloittaa jo NYT.
– Hej tomtegubbar slå i glasen och låt oss lustiga vara…
Kun tämä tutun joulurallatuksen suomalaisessa versiossa tonttu-ukkoja kehotetaan pitämään hauskaa hyppimällä, ruotsinkielisessä versiossa lystiä pidetään kilistelemällä lasia. Se kuvaa hyvin muun muassa naapurimaan ja meidän eroa suhteessa juomakulttuuriin; me olemme aina olleet hieman varovaisemmalla linjalla lasien kohotuksen kanssa kristillisinä juhlapyhinä.
Jouluglögi, snapsi ja ehkäpä pieni konjakkikin ja makea likööri, saattoivat kuulua tavallisen suomalaisen perheen joulujuomiin myös menneinä vuosina, mutta viinin tulo joulupöytään antoi odottaa itseään viime vuosisadan loppupuolelle saakka.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet; nykyisin joulupöydässä on yleisesti tarjolla viiniä, vaikka sen sopivuudesta sekalaisista aineksista koostuvan jouluateriamme kanssa saatetaan olla montaa mieltä. Oikein valittu viini on kuitenkin jouluaterialla kuin kotonaan.
Kaikki juhlista -joulupöydän viineiksi valitsimme vanhan mantereen parhaimpia tuotteita; italialaisen Gancia Asti -kuohuviinin, ranskalaisen Pfaffenheim Pinot Gris -valkoviinin ja italialaisen Tommasi Poggio Al Tufo Rompicollo -punaviinin.
Jälkiruokaviinimme Lenz Moser Trockenbeerenauslese tulee Itävallasta samoin kuin suklainen liköörimme Mozart Gold. Eikä joulupöydästä voi unohtaa Portugalin lahjaa maailmalle; Graham’s Late Bottled Vintage -portviiniä.
Muista myös, että pullollinen hyvää viiniä tai likööriä on aina tervetullut joululahja!






