Paras apu hyvään uneen on iso palkka
Brittiläinen tutkimus nukkumistavoista paljastaa, että rikkaat nukkuvat yönsä poikkeuksellisen hyvin. Tutkimuksesta käy ilmi myös missä ammatissa nautitaan muita useammin yömyssyistä ja pisimmistä yöunista.
Brittilehti Independent uutisoi nukkumistapoihin paneutuneesta tutkimuksesta, jonka mukaan paksu palkkapussi on paras apu huonoihin uniin.
Sleep Councilin 5000 vastaajan tutkimuksessa havaittiin tulotason vaikuttavan nukkumiseen. 83 prosenttia yli 75 000 puntaa eli yli 88 000 euroa vuodessa tienaavista kertoi nukkuvansa yönsä erinomaisesti tai vähintään hyvin. Hyvä rahatilanne rauhoitti unille niin hyvin, ettei heidän ollut koskaan tarvinnut turvautua minkäänlaisiin unilääkkeisiin.
Suurituloiset myös jakoivat sänkynsä muita useammin kumppanin kanssa. Toisaalta he myönsivät viettävänsä viimeisen hetken ennen nukkumaanmenoa rakkaansa sijaan kannettavan tietokoneen parissa.
Sen sijaan kolmannes työttömistä vastaajista kertoi nukkuvansa useimmiten surkeasti. He myös harvemmin nauttivat petikaverin seurasta.
Lähes neljännes myynnin, median, markkinoinnin, arkkitehtuurin ja rakennusalan ammattilaisista sekä insinööreistä kertoi nauttivansa yömyssyn saadakseen paremmin unta. Taiteiden ja kulttuurin parissa työskentelevät kunnostautuivat yötissuttelijoina parhaiten.
Juristit kärsivät vähiten unenpuutteesta ja kertoivat olevansa pedissä jo kello 22. Arkkitehdit ja insinöörit valittivat eniten vähistä yöunista, ja he kertoivat muita useammin päiväunien sekoittavan heidän vuorokausirytminsä.
Lähde Independent.co.uk
Uusimmat
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:22
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne"
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
15:05
Hyundai-pomolta iso hatunnosto Esapekka Lapin suuntaan – suomalaiskuski on ottanut merkittävän roolin uudessa tallissaan
-
15:01
Neljää puukotettiin kesken koulupäivän Ruotsin Eskilstunassa
-
14:52
Kolmekymppinen mies raiskasi 11-vuotiaan – kun mies yritti houkutella lasta uuteen tapaamiseen, puhelimen päässä olikin peitepoliisi
-
Lataa lisää