Paranna lapsen näkyvyyttä liikenteessä – neljä asiaa avainasemassa

Liikenteessä lapsi on helpompi huomata, kun pukeutumisessa muistaa käyttää heijastimia ja kirkkaita värejä. Näkymistä parantaa myös lapsen oikeanlainen liikennevalistus ja aikuisen näyttämä esimerkki.

Lapsen näkyvyyden turvaamiseksi pienet jalankulkijat ja pyöräilijät tulisi vaatettaa kirkkain värein tummien vaatteiden sijaan. Kirkasvärisen pukeutumisen ohella heijastimet ja erityisesti heijastinliivit ovat myös hyvä tapa turvata näkyminen pimenevissä syysilloissa.

Lasten käytössä heijastimista parhaita ovat vaatteisiin kiinni ommellut heijastimet, sillä esimerkiksi narun päässä roikkuvat mallit irtoilevat helposti leikin lomassa.

– Lapsen tulisi oppia myös itse kiinnittämään huomiota pukeutumiseensa ja ennen kaikkea heijastimen käyttöön näin syksyllä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa.

Valistaminen auttaa myös näkymistä

Myös lapsen valistaminen omasta näkymisestä liikenteessä on tärkeää.

– Lapselle on kerrottava, että autojen kuljettajat eivät välttämättä näe kaikkea, mitä auton ulkopuolella tapahtuu. Katveita on eri puolilla autoa. Erityisiä riskipaikkoja on auton takana ja rinnalla.

Tämän lisäksi autoteiden ja parkkipaikkojen lähellä juokseminen ja leikkiminen on erityisen vaarallista. Tilannenopeuksien arviointi on lapselle hankalaa, sillä he havainnoivat liikennettä aikuista matalammalta tasolta.

– Vaikka auton kuljettajalla on väistämisvelvollisuus suojatiellä olevaa tai sinne astuvaa jalankulkijaa kohtaan, pitää autoilijan pystyä havaitsemaan jalankulkija, jotta hän voi väistää.

Aikuisen esimerkillä vaikutusta

Aikuisen näyttämällä esimerkillä on valistuksen ohella tärkeä merkitys lapsen liikennekäyttäytymisen oppimisessa. Esimerkkiä eivät kuitenkaan näytä vain lapsen omat vanhemmat vaan myös muut liikenteessä liikkuvat aikuiset. Esimerkiksi punaisia valoja päin käveleminen on tilanne, jossa lapsi voi alkaa ottaa aikuisista mallia.

– On vaikeaa perustella lapsille, miksi liikennevaloihin pitää jäädä punaisen palaessa odottamaan, kun liuta aikuisia kävelee koko ajan hänen silmiensä edessä päin punaisia, Vesalainen sanoo.

Esimerkin voima pätee myös erilaisten laitteiden käyttöön liikenteessä. Autoilijoiden puhelimen käyttöä on rajoitettu lailla, mutta älypuhelimet ja muut laitteet voivat varastaa myös jalankulkijan huomiota liikenteestä.

– Kännykän lisäksi erilaiset soittimet on syytä jättää pois korvilta liikenteessä liikuttaessa. Kuuloaisti tuo lisäturvaa liikenteessä liikkumiseen vain silloin, kun meillä on mahdollisuus kuulla liikenteen ääniä, Vesalainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat