Paperiteollisuuden lakko on alkanut – neuvottelusopua ei syntynyt: "Tehtaat on hiljaisina"
Paperiliiton ja Metsäteollisuuden sovittelussa ei syntynyt viime yönä tulosta, joten lakko on alkanut. Sovittelu jatkuu tiistaina 28. tammikuuta, valtakunnansovittelijan toimisto tviittaa.
Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén kertoi STT:lle tekstiviestitse, että tulosta ei ollut syntynyt. Hän kuvaili kuitenkin keskusteluja hyviksi.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kertoi, että yritys neuvotella oli ollut todellinen.
– Lakko on alkanut, tehtaat on hiljaisina. Emme onnistuneet saamaan tulosta, vaikka yli puoleenyöhön yritettiin, Vanhala sanoi STT:lle.
Osapuolet eivät Vanhalan mukaan juuri lähentyneet.
– Ei nyt voi sanoa, että olisi edistytty. Ei kannata itselleen valehdella. Ei se edistynyt, Vanhala sanoi.
9 000 jäsentä
Tuotannollinen toiminta loppui paperiteollisuuden työvuoron päättyessä kello kuudelta tai kello seitsemältä. Lakon piiriin kuuluu Paperiliiton mukaan noin 9 000 liiton jäsentä.
Lakon on tarkoitus kestää kaksi viikkoa ja laajentua vielä viikolla 10. helmikuuta alkaen. Liitto ilmoitti aiemmin sunnuntaina laajentavansa lakkoa kolmannelle viikolle, jos työehtosopimusneuvotteluissa ei synny ratkaisua. Lakon on tarkoitus päättyä 17. helmikuutta. Lakon piiriin kuuluu useita eri toimipisteitä muun muassa Metsä Boardista, Stora Ensosta ja UPM:stä.
Työtaistelutoimet päättyvät ilmoitettua aiemmin, jos osapuolten välille saadaan sopu, liitto kertoi sivuillaan.
Metsäteollisuus ilmoitti työsulusta
Metsäteollisuus puolestaan ilmoitti sunnuntaina helmikuussa alkavasta kolmen vuorokauden työsulusta paperi-, kartonki- ja selluteollisuudessa. Työsulun on määrä alkaa 10. helmikuuta ja se järjestetään 12 tuotantolaitoksessa. Sen piiriin kuuluu muun muassa Metsä Fibren, Storan Enson ja UPM:n tehtaita.
Paperiliiton laajennettu lakko koskee sulun päätyttyä myös sulutettuja yrityksiä.
Maanantaina on myös alkamassa Teollisuusliiton julistama lakko mekaanisessa metsäteollisuudessa. Sahoja ja vaneritehtaita koskevan sopimuksen sovittelu jatkuu Teollisuusliiton mukaan Bulevardilla seuraavaksi tiistaina. Liiton mukaan lakon piirissä on yli 6 000 työntekijää.
Ministeri siirsi lakkoa
Lakkojen piti alun perin alkaa maanantaina myös kemian alalla ja teknologiateollisuuden toimihenkilöiden keskuudessa, mutta työministeri Tuula Haatainen (sd.) siirsi molempia lakkoja kahdella viikolla. Nyt kyseisten lakkojen on määrä alkaa maanantaina 10. helmikuuta.
Metsäalan työehtosopimusta koskevan kiistan polttopisteessä ovat palkankorotukset sekä 24:n palkattoman kiky-tunnin kohtalo.
Teknologiateollisuuden kiky-tunneista luovuttiin vuodenvaihteessa. Paperiliitto ilmoitti aiemmin tammikuussa, että kiky-tuntien aika on myös paperiliittolaisten osalta ohi.
Uusimmat
-
15:43
Kiusaantunut reaktio videolla herättää huomion – Putin pyysi Venäjän pääministeriä jatkamaan työssään
-
15:38
Pyöräilijän väistämättä jättäminen toi sakkoja – poliisi: Autoilijoiden syytä kerrata säännöt
-
15:30
Somessa raivostuttiin Italian puhelinäänestyksen tuloksista: "Tämän on pakko olla vitsi"
-
15:11
Pörssisähkön hinta käy huomenna miinuksella
-
14:58
Sébastien Ogierin radio pimeni – kartturin viittomat vetivät rallistudion hiljaiseksi: "En uskaltaisi noista arvata"
-
14:52
Lentokoneiden savuhavainnot ovat Suomessa harvinaisia
-
14:46
Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui, Suomi? Euroviisujen peesaajasta tuli edelläkävijä ja ilmiöiden luoja
-
14:42
Oikeus hylkäsi syytteet perussuomalaisten vaalimainosten poistamisesta
-
14:37
Ukrainan puolustusministeriö: Venäjä on aloittanut maahyökkäyksen Harkovan alueella
-
14:31
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyvissä asemissa, Ogierilla ongelmia – Portugalissa huima sekuntitaistelu
-
14:22
Kauppojen henkilökuntaa uhkaillaan ja häiritään yhä enemmän – järjestöt vetoavat yrityslähestymiskiellon puolesta
-
14:11
Televisiosta tutun pariskunnan luksuslukaali myynnissä – hintapyyntö 1,8 miljoonaa euroa!
-
14:10
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
14:01
Anni Ihamäen poika pääsi ripille – päivänsankari sai ristiäisissä kirjoitetut terveiset
-
13:58
Helsingin Satama teki tiukan ratkaisun taksiliikenteestä
-
13:57
Poliisi otti kiinni aseen kanssa liikkuneen miehen Parkanossa
-
13:55
Espoossa useita epäilyttäviä tulipaloja – poliisi pyytää havaintoja
-
13:44
Kanadalle todella nimekäs NHL-vahvistus
-
13:29
Naapuri kuuli seinän takaa huolestuttavia ääniä – asunnossa tapahtui raaka murha perheen läsnä ollessa
-
13:26
Leijonien MM-pelaajasta levisi kaljotteluhenkinen kuva kisa-avauksen alla – näin hän kommentoi
-
Lataa lisää