Pakkopalautusten määrä lisääntynyt – näihin maihin Suomesta palautetaan eniten ihmisiä

Kohulennolla pakkopalautettu Ahmed kertoo oloistaan Irakissa 0:57

Suomesta on palautettu saattamalla sekä tänä että viime vuonna eniten henkilöitä Irakiin, selviää Poliisihallituksen tuoreesta tiedotteesta.

Jutun video kertoo Ahmedista, joka kertoi asumisoloistaan viime viikolla MTV Uutisille. Voit lukea jutun tästä:

Kohulennolla palautettu Ahmed väittää asuvansa roskakatoksessa – palauttaako Suomi ihmisiä kodittomiksi? "Yksistään kodittomuus ei täytä kriteereitä"

Poliisihallituksen mukaan saattamalla palautettujen määrä on lisääntynyt viimeisen parin vuoden aikana. 1540 ulkomaalaista henkilöä on saanut tänä vuonna palautuspäätöksen, joista 350 on palautettu saattamalla.

Vuonna 2017 poliisi palautti saatettuna noin 550 henkilöä, kun palautuspäätöksen saaneita oli noin 2600.

Suomesta palautetaan eniten Irakiin

Eniten Suomesta palautetaan saattamalla Irakiin, Italiaan ja Afganistaniin. Viime vuonna palautetuista 554 henkilöstä 110 palautettiin Irakiin, 53 Afganistaniin ja 36 Italiaan. Lisäksi Suomesta on palautettu henkilöitä Espanjaan, Portugaliin, Romaniaan, Saksaan Georgiaan, Puolaan ja Turkkiin.

Pakkopalautuksia on nyt enemmän, koska kielteisiä turvapaikkapäätöksiä on lukumäärällisesti enemmän.

Poliisin mukaan Suomeen turvapaikanhakijoina tulleita palautetaan sekä kotimaahan että toiseen EU-maahan Dublin-asetuksen nojalla.

– Kolme tai neljä vuotta sitten turvapaikanhakijana maahan tulleet kielteisen päätöksen saaneet eivät ole kovin halukkaita palaamaan kotimaahansa ja palautustilanteissa tämä näkyy yhä useammin palautuksen vastustuksena tai viranomaisten pakoiluna ennen palautusta, poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta sanoo.

Palautettavien toivotaan lähtevän vapaaehtoisesti

Poliisin mukaan ensisijainen palatuspäätöksen saaneiden ensisijainen palautusmuoto on vapaaehtoinen paluu.

Saatettuun palauttamiseen päädytään yleensä, jos palautettavan oma käytös, rikostausta tai muu turvallisuusuhka on perusteena.

– Useampia saattajia tarvitaan usein silloin, kun palautettava on omalla käytöksellään tai aiemmilla teoillaan osoittanut olevansa riski lentoturvallisuudelle tai muiden matkustajien turvallisuudelle. Myös poliisin työturvallisuus on huomioitava saattajien määrää harkittaessa, poliisitarkastaja Mia Poutanen sanoo.

Jos palautettavaa ei voida palauttaa reittilennolla, poliisi voi varata tilauslentokoneen tai osallistua Euroopa raja- ja merivartiolaitoksen organisoimaan yhteiseurooppalaiseen tilauspalautuslentoon. 

Lue myös:

    Uusimmat