Mainos

Painoi vain 27 kiloa – Megan oli kuolla anoreksiaan: "Isäni katsoi minua ja purskahti itkuun"

7:43
Miksi syömisestä tuli niin vaikeaa?

Jo lapsena Megan oppi uskomaan, että lihavuus on paha asia. Hän melkein menehtyi syömishäiriön takia.

10-vuotiaana Megan Crabbe selasi muotilehtiä ja tuijotti superlaihoja malleja. Hän vannoi, että alkaisi dieetille, jotta voisi olla kuin he. Dieetti kuitenkin luisui pian anoreksiaksi, joka melkein vei englantilaisen Meganin hengen.

"Jo nuorena olin imenyt itseeni idean siitä, että lihavuus on pahaa"

– Se alkoi alakoulussa, missä olin tietoinen siitä, että olin pulleampi kuin muut, Megan, 23, kertoo The Sottish Sunin haastattelussa.

– Jo nuorena olin imenyt itseeni idean siitä, että lihavuus on pahaa, ja sen viestin tallensin sydämeeni.

12-vuotiaana Megan oli lakannut syömästä aterioita. Tilanne eteni, kunnes hän painoi 15-vuotiaana enää noin 27 kiloa.

Megan nyt. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

"Kuukautiseni lakkasivat, hiukseni alkoivat pudota..."

Vanhemmat veivät Megania lääkärille ja hän kävi psykologilla; silti paino putosi.

– Kuukautiseni lakkasivat, hiukseni alkoivat pudota pois ja minun oli koko ajan kylmä. En syönyt melkein mitään ja taistelin liikunta-addiktioni kanssa, yritin pudottaa lisää. Kielsin kaiken, en ajatellut minkään olevan vialla, Megan muistaa.

Lopulta Megan pantiin vuodelepoon. Häntä ruokittiin letkun avulla. Lääkärit kertoivat perheelle, etteivät Meganin elimet ehkä kestäisi. Perheelle sanotiin, että heidän kannattaisi kenties hyvästellä Megan.

– Isäni katsoi minua ja purskahti itkuun. Silloin tiesin, että minun pitäisi muuttua, perheeni vuoksi – joten aloin ahmia ruokaa ja lakkasin liikkumasta.

"Vaihdoin vain anoreksian ahmintahäiriöön"

Megan lihoi nopeasti. Hän sai terveen paperit. Megan itse myöntää, ettei ollut toipunut: hän jatkoi laihdutuspyristelyään koko teini-ikänsä ajan.

– Vaihdoin vain anoreksian ahmintahäiriöön. Aloin elää dieettien ja ahminnan kierteessä, pudotin painoa ja lihoin.

Megan ei koskaan ollut tyytyväinen: jos hän pääsi tavoitepainoonsa, hän päätti pudottaa vielä lisää.

Kehopositiivisuus-liike muutti kaiken

Vasta 18-vuotiaana asiat alkoivat muuttua: Megan tapasi poikaystävänsä ja löysi 20-vuotiaana kehopositiivisuus-liikkeen Instagramissa.

Megan ei välitä vihapostista, jota saa. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Se päivä alkoi normaalilla rutiinillani: dieettipillereitä, lehtikaalismoothie ja piinaava treeni. Rullasin Instagramia saadakseni fitness-inspiraatiota. Sen sijaan löysin jotakin, mitä en ennen ollut nähnyt: kuva naisesta bikineissä, nauramassa ja itsevarmana. Hän syleili niitä kohtia itsestään, joita itse olin koko elämäni ajan yrittänyt muuttaa: makkaroita, selluliittia ja hyllyviä käsivarsia, Megan muistaa.

Instagram-tilillä jo yli miljoona seuraajaa

Megan tunsi uskomustensa murtuvan kuvaa katsoessaan. Kuva kertoi hänelle, että itseään voisi rakastaa minkä näköisenä vain.

– Se teki minuun valtavan vaikutuksen.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Nykyisin Megan ajaa kehopositiivisuuden asiaa. Hänen Instagram-tilillään on yli miljoona seuraajaa. Hän on iloinen, että voi auttaa muita. Vihaviestejäkin tulee, mutta Megan ei välitä niistä.

– Kun joku lähettää viestin sanoakseen "sinun vuoksesi minä söin jotakin tänään", se merkitsee miljoona kertaa enemmän kuin joku teinipoika, joka kutsuu minua valaaksi. Antaa tulla vain! He tuhlaavat energiaansa, koska en välitä hittojakaan.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja