Paarmat kiusaavat etenkin aurinkoisella ja lämpimällä ilmalla – suojaudu näin
Paarman purema on yksi kesän kivuliammista vitsauksista. Kaunis sää on taas houkutellut siivekkäät ihmisten ilmoille, joten karkotusneuvot ovat tarpeen.
Suomessa tunnetaan vajaa 40 paarmalajia, mutta niistä kolme on ihmiselle erityisen tuttuja: kapea suppupaarma, kolmiomainen sokkopaarma sekä suuri nauta- eli hevospaarma.
Muut paarmat iskevät eritoten aurinkoisella ja lämpimällä säällä, mutta suppupaarma kiusaa myös pilvisenä päivänä. Se hyökkää äänettömästi ja puraisee ennen kuin ehdit puolustautua.
Nautapaarma on paarmoista sinnikkäin. Noin kahden sentin mittainen siivekäs pyörii ihmisen ja karjan ympärillä ja yrittää laskeutua yhä uudelleen, vaikka sitä hätistelisi vimmatusti.
Torju näin
Paarmat suunnistavat kehosta lähtevän lämmön ja hiilidioksidin perusteella, joten niitä vastaan on varsin vaikea suojautua muutoin kuin pukeutumalla. Tehokkaat hyttysmyrkyt auttavat kuitenkin pitämään paarmat loitolla.
Yksittäisiä paarmoja voi myös yrittää läiskiä sähkökäyttöisellä kärpäslätkällä tai pyydystää paarma-ansaan. Maa- ja karjatalouteen erikoistuneet liikeet myyvät ilmapalloa muistuttavia pyydyksiä, jotka voi nostaa jalustalle tai kattoon.
Lähteet: Hyönteismaailma, Siivous.info
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää