Päänsärystä kärsinyt teinityttö meni aikaisin nukkumaan – heräsi neljä päivää myöhemmin koomasta ja sai kuulla synnyttäneensä vauvan: "Niin epätodellista"

Tutkija kehottaa välttämään meikkausta raskausaikana 1:32
Tutkijan mukaan meikkausta ja ylimääräisiä kemikaaleja olisi syytä välttää raskausaikana. Katso videolta perustelut!

Englantilaisella teinitytöllä ei ollut ennen lapsen syntymää minkäänlaisia raskauden oireita, joka johtui osittain siitä, että hänellä oli kaksi kohtua, kertoo Mirror.

Joulukuun 2. päivä brittiläinen Ebony Stevenson kärsi pahasta päänsärystä, ja meni nukkumaan aikaisin illalla. 18-vuotiaan opiskelijan seuraava muisto on neljän päivän päästä, kun hän heräsi koomasta sairaalassa ja sai kuulla täydeksi yllätyksekseen tulleensa äidiksi!

Nuoren naisen esikoinen oli syntynyt kolme päivää aiemmin.

Vauvani tapaaminen oli niin epätodellista. Se tuntui, kuin olisin oman kehoni ulkopuolella, Ebony kertoo Mirrorin mukaan.

Ebonylla ei ollut aavistustakaan, että hän oli ollut raskaana. Hänen vatsansa ei ollut kasvanut, kuukautiset eivät olleet loppuneet eikä hän ollut kärsinyt muistakaan oireista, kuten aamupahoinvoinnista.

Sairaalassa kävi myöhemmin ilmi, että Ebonylla oli synnytyselinten rakenteellinen poikkeama, jonka seurauksena hänellä oli kaksi kohtua. Sen takia kuukautiset tulivat koko raskausajan säännöllisesti, sillä hedelmöittynyt munasolu oli vain toisessa kohdussa.

Synnytyselinten rakenteellinen poikkeama on varsin harvinainen. Mirror kertoo, että arvioiden mukaan yhdellä 3 000 naisesta voi olla kaksi kohtua.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Raskausmyrkytys paljasti raskauden

Ebony ei itse muista mitään joulukuun alun tapahtumista nukkumaanmenon jälkeen, mutta hänen äitinsä Sheree, 39, pystyy kertomaan niistä tarkemmin.

Aikaisin nukkumaan mennyt Ebony oli huutanut kymmenen maissa äitiään, sillä hänen päänsärkynsä oli kehittynyt todella pahaksi. Nuori tyttö alkoi voida pahoin, ja lopulta hän sai halvauskohtauksia kylpyhuoneen lattialla.

Sheree soitti ambulanssin paikalle. Ensihoitajat ehdottivat heti, että tyttö oli raskaana.

– Siitä huolimatta, että minä vakuutin, ettei hän voi olla raskaana, ensihoitajat olivat varmoja, että hän oli. Ja järkytyksekseni kumpu oli ilmestynyt hänen vatsalleen, Sheree kertoo.

Uskotaan, että kovat halvaukset olivat saaneet vauvan siirtymään vatsassa, ja se oli tuonut yllättäen vatsakummun esiin.

"Minulla ei ollut ollenkaan aikaa valmistautua siihen"

Sairaalassa Ebony vaivutettiin lääkkeiden avulla keinotekoiseen koomaan. Ebony oli saanut raskausmyrkytyksen, josta halvauskohtaukset johtuivat.

Tuntien sisällä nuorelle naiselle suoritettiin hätäkeisarileikkaus. Yllätysvauva syntyi maanantaina 3. joulukuuta puolikahdelta aamuyöstä. Tyttö painoi 3,5 kiloa syntyessään.

– Se oli outo hetki, koska minulla ei ollut ollenkaan aikaa valmistautua siihen. Olin ikionnellinen, että hän oli iloinen ja terve vauva, mutta en voinut olla murehtimatta omasta pienestä tyttärestäni, joka pysyi koomassa, Sheree kuvailee.

Kolme päivää tytön syntymän jälkeen Ebony heräsi koomasta. Aluksi hän ei voinut uskoa, että heti herättyä syliin annettu vauva oli hänen ja ajatteli hoitajien erehtyneen.

Sheree kertoi kaiken, ja Ebony kuvailee uutisia pakahduttaviksi.

"Hän on täydellinen ihme"

Vauva sai nimekseen Elodie.

– Olin huolissani, etten tuntisi yhteyttä tyttäreni kanssa, koska minulla ei ollut aikaa ymmärtää hänen tuloaan, mutta minusta hän on uskomaton. Hän on täydellinen ihme, Ebony sanoo.

Vauvan painon perusteella lääkärit uskovat, että Ebony kantoi lasta tietämättään lähes yhdeksän kuukautta. Lääkärit pitävät sitä ihmeellisenä, sillä perheen mukaan naisilla, joilla on synnytyselinten rakenteellinen poikkeama, on usein vaikeuksia tulla raskaaksi ja kantaa lasta täysiaikaisesti.

Nyt Elodie on jo kahden kuukauden ikäinen. Äiti Ebony suunnittelee jatkavansa pian opintojaan, ja isoäiti Sheree on luvannut huolehtia päivisin vauvasta.

– Vaikka minulla ei ollut yhtään aikaa valmistautua, en muuttaisi sitä, mitä tapahtui, mistään hinnasta, Ebony sanoo.

Lähteet: Mirror, Ladbible 

Lue myös:

    Uusimmat