Pääministeri Marin kovisteli oppositiota välikysymyskeskustelussa: "Eikö teitä hävetä?"

Hallitus vastaa välikysymykseen al-Holista – katso miten asiasta keskusteltiin eduskunnassa 20:55
Marinin hallitus vastasi opposition tekemään al-Hol-välikysymykseen.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että eduskunnassa käyty keskustelu välikysymyksestä tekee kristallin kirkkaaksi hallituksen ja opposition välisen eron.

Eduskunnassa keskustellaan parhaillaan kaikkien oppositiopuolueiden jättämästä välikysymyksestä al-Holin leiriläisistä. Hallituksen luottamuksesta äänestetään huomenna.

Marin sanoi, että hallitus haluaa, että Suomi on tulevaisuudessakin oikeusvaltio. Marin painotti, että uusi hallitus nimitettiin viime viikon tiistaina ja alle viikon päästä hallituksella oli asiasta jo linjaus.

–  Lapset pyritään kotiuttamaan niin pian kuin mahdollista. Velvollisuutta aikuisten auttamiseen ei ole. Kotouttamispäätökset tehdään aina viranomaisten toimesta.

Marin lisäsi, että hallitus on linjannut myös turvallisuuskysymyksistä ja viranomainen pyrkii tapauskohtaisella harkinnalla varmistamaan, ettei Suomeen tulevista henkilöistä koidu turvallisuusuhkaa. Lisäksi lainsäädäntöön tehdään tarvittavat muutokset.

Marin lisäsi, että perustuslakiin kuuluu se, ettei Suomessa olevien turvallisuus vaarannu.

– Suomi on oikeusvaltio. Minun hallitukseni tulee pitämään kiinni, Marin sanoi.

Tämän jälkeen Marin käänsi katseensa opposition, etenkin kokoomukseen, suuntaan.

–  Eikö teitä hävetä? Marin kysyi.

Kysymys aiheutti kohahduksen salissa, ja useat kansanedustajat toistelivat kysymystä ihmetellen. 

– Pääministeri Marinille voin todeta, että ei hävetä. Me emme ole salailleet, me emme ole suhmuroineet, sanoi perussuomalaisten Mari Rantanen omassa puheenvuorossaan.

Syytöksiä tiedon pimittämisestä

Perussuomalaiset ovat aiemmin syyttäneet hallitusta salailusta ja tiedon pimittämisestä al-Holin asian suhteen. Syytös toistettiin useasti myös välikysymyskeskustelun aikana. 

Oppositio on myös syyttänyt Haavistoa virkamiehiä salailusta al-Holin kotiuttamissuunnitelmissa.

– Meiltä lähtee virkahenkilöitä sotatoimialueelle, kriisialueelle, jossa on vieläkin Isis-sympatisoijia ja mahdollisesti Isis-toimijoita. Miettikää, miksi on luottamuksellista tietoa, että tällaiset henkilöt ovat liikkeellä. Heihin kohdistuu suoria uhkia.

"Viranomaiset eivät avaa julkisuudessa tällaista toimintaa"

Haaviston mukaan Suomen viranomaiset eivät voi myöskään avata julkisuuteen toimintaansa al-Holin leiriläisten kotiuttamisesta eikä siihen varautumisesta leirillä olevien turvallisuuden vuoksi.

– Yksilöitä sekä heidän terveys- ja turvallisuustietojaan koskevat asiat ovat luottamuksellisia salassapitosäännösten vuoksi. Luottamuksellisuus on myös edellytys sille, että lasten kotiutuminen leiriolosuhteista Suomeen onnistuu ja tapahtuu turvallisesti. Viranomaiset eivät avaa – eikä heidän kuulu avata – julkisuudessa tällaista toimintaa ja siihen liittyvää varautumista, Haavisto sanoi.

Hallituksella ei ole tiedossa, että tässä työssä olisi toimittu lainvastaisesti.

– Ulkoministeriössä al-Holiin liittyviä asioita on valmisteltu virkavastuulla, ja ulkoministeriö toimii tässä asiassa myös muita ministeriöitä koordinoivana ministeriönä. Hallituksella ei ole tiedossa, että ulkoministeriön tässä työssä olisi tapahtunut mitään lainvastaista. Saman on osaltaan todennut myös ulkoministeriön ylin virkamiesjohto.

Hän myös kommentoi väitteitä, että olisi toiminut väärin johtaessaan ulkoministeriötä.

– Nämä ovat kaikki oikeuskanslerin pöydällä erilaisina kanteluina ja valituksina. Oma virkamiesjohtoni on sanonut, että kaikki on tapahtunut lain ja pykälien mukaan. Tietysti luotan tässä vaiheessa siihen, mutta oikeuskansleri varmasti kaikki nämä asiat tulee tutkimaan.

Lue lisää: 

Lue myös:

    Uusimmat