Ovatko nämä Trumpin vaihtoehdot presidenttikauden jälkeen? "Sieltä se suurin kannatus irtoaisi"

Väistyvä presidentti Donald Trump kertoi palaavansa"muodossa tai toisessa"– tutkija Jani Kokko arvioi Trumpin tulevia aikeita ja Joe Bidenin ensiaskeleita presidenttinä 7:17
Väistyvä presidentti Donald Trump kertoi palaavansa "muodossa tai toisessa" – tutkija Jani Kokko arvioi Trumpin tulevia aikeita ja Joe Bidenin ensiaskeleita presidenttinä

Donald Trump on jättänyt Washingtonin, mutta hän ilmoitti jäähyväispuheessaan palaavansa muodossa tai toisessa.

Tutkija Jani Kokon mukaan Trumpilla on useita eri vaihtoehtoja.

–  Hän viestitti, että voisi perustaa patrioottipuolueen. Ehkä hän pitää luomansa kansanliikkeen hallussa, puhuu ihmisille ja sitten ovat nämä mediaspekulaatiot. Haluaako hän perustaa Fox Newsille kilpailevan kanavan, joka ruokki Amerikan konservatiivien ääntä, Kokko sanoi Kymmenen uutisissa.

Kokon mukaan mielenkiintoisin Trumpin liikkeistä olisi uuden puolueen perustaminen.

– Yhdysvalloissa on vahva kaksipuoluejärjestelmä, että sillä puolueella ei menestymisen mahdollisuuksia ehkä ole. Toisaalta sillä Trump pystyy painostamaan republikaanipuoluetta, koskahan sieltähän se suurin kannatus tälle puolueelle irtoaisi.

Floridaan vetäytynyt Trump ei ole toistaiseksi ilmoittanut, mitä hän aikoo tehdä presidenttikautensa jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat