Ihmiset ostavat joululahjat yleensä melko aikaisessa vaiheessa. Lahjojen piilossa pitäminen saattaa nousta ongelmaksi, mutta kätevillä vinkeillä lahjasi pysyvät salassa jouluaattoon asti.
Etenkin lapsilta joululahjojen piilossa pitäminen on joskus haastavaa, sillä he haluavat usein tietää monta lahjaa heillä on jouluaattona avattavana.
Piilopaikat:
Matkalaukku
Vanhempien alusvaatelokero
Takakontti
Kirjahyllyn takana
Naapureiden luona
Jos välisi ovat naapureiden kanssa hyvät, voitte sopia esimerkiksi säilyttävänne toistenne joululahjoja. Tällöin ei haittaa, vaikka lahjat saattaisivat tulla löydetyksi, sillä lahja kuuluu naapurin läheisille.
Matkalaukut eivät pyöri mielessä, jos ei juuri ole lähdössä lomalla, joten myös matkalaukku on hyvä piilopaikka. Muita toimivia paikkoja ovat muun muassa vintillä tai kellarissa olevat säilytyspaikat. Omistatko työtoimiston? Piilota pienet lahjat esimerkiksi kansioiden ja kirjojen taakse.
Lahjojen piilottamisessa saa käyttää mielikuvistusta. Lahjojen etsimisestä voi myös esimerkiksi tehdä yhden ohjelmaosuuden. Piirrä siis aarrekartta ja anna lastesi riemuiten etsiä iloisia yllätyksiä ympäri taloa jouluaattona.
Lue myös:
Lähde: Real Simple
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää