Yhä useammat pariskunnat hankkivat lapsia ennen purjehtimista avioliiton kultaiseen satamaan. Nyt tutkimukset osoittavat, että avoliitto voi olla yksinhuoltajuutta huonompi vaihtoehto lapselle.
Virginian yliopisto on julkaissut uuden tutkimuksen nimeltään Why marriage matters (Miksi avioliitolla on väliä). Sen mukaan avoliitossa olevien vanhempien lapset ovat suuremmassa riskissä kärsiä ongelmia koulussa, psykologista stressiä, sekä fyysistä heikkoutta ja huono-osaisuutta. Tutkimus on osa yhdysvaltalaista kansallista avioliittoprojektia, joka kehottaa pareja solmimaan avioliiton.
Tutkimus kehottaa siirtämään huomion painopisteen pois avioerolapsista, jotka ovat olleet pitkän aikaa suuri huolenaihe avioliittoa ja perheiden onnellisuutta käsittelevissä tutkimuksissa.
Kirjan kirjoittaja Brad Wilcox, toteaa, että samalla kun avioerotilastot ovat laskussa, ovat avioliiton ulkopuolisten lasten syntymät nousseet huimasti. Yhdysvalloissa jo 41 prosenttia synnytyksistä on avioliiton ulkopuolisia synnytyksiä, vaikka vanhemmat asuisivatkin yhdessä.
Wilcox muistuttaa, että usein juuri avioeroperheistä tulleet lapset ovat traumojen kourissa jättäneet avioliiton solmimisen väliin myös omalla kohdallaan. Kuitenkin nämä pariskunnat eroavat helpommin, kuin naimisissa olevat pariskunnat.
– Ironista kyllä, nämä avoparit kokevat todennäköisemmin epävakautta suhteessaan, kuin jos he olisivat ottaneet aikaa ja nähneet vaivaa edetäkseen hitaasti suhteessa ja mennäkseen naimisiin ennen perheen perustamista, Wilcox tuumaa.
Ajatteletko lapsesi parasta?
Toisen tutkimuksen mukaan jo 25 prosenttia amerikkalaisnaisista on hankkinut lapsia useamman kuin yhden miehen kanssa. Psykologi John Gottman muistuttaa, että tällä voi olla hyvin negatiivinen vaikutus lapseen monella eri tapaa.
– Molemmissa ongelmissa, aggressioissa ja depressioissa, avoparien lapset ovat suuremmassa riskissä kuin avioparien lapset.
Avioliittohistorioitsija Stephanie Coontz on huolestunut ajattelumallista, jonka mukaan kaksi vanhempaa automaattisesti korvaavat yhden vanhemman. Hänen mukaansa liian monet eronneet parikunnat ryntäävät uuteen suhteeseen vain siksi, että luulevat sen antavan tasapainoisemman elämän lapsilleen.
Satunnainen huoltaja voi olla huono huoltaja lapsellesi
Uuden huoltajan läsnäolo voi todellisuudessa olla kuitenkin vahingollista lapselle, ja nyt julkaistussa tutkimuksessa painotetaan, että rakastavan yksinhuoltajan lapsi voi olla paljon onnellisempi, kuin satunnaisten kumppanien kasvattama lapsi.
Yllättävää kyllä, tutkijat ovat todenneet, että nimenomaan yhdysvaltalaiset avoliitot ovat epävakaita, ja että eurooppalaiset avoliitot voivat yhdysvaltalaisiin verrattuna paremmin. Syytä sille, miksi Euroopassa avoliitot ovat vakaampia, eivät tutkijat ole keksineet.
Gottman muistuttaa, että avioliitto tuo lapselle joka tapauksessa enemmän onnea.
– Jos et mene naimisiin, se on sama kuin kertoisit perheellesi, että he ovat todellisuudessa yksin. Jos he joutuvat vaikeuksiin, et ole siellä heitä varten. Se on iso ongelma.
Viimeinen ohje Gottmanilta on, että vaikket haluaisikaan mennä naimisiin, valitse puolisosi huolella, ja pysyttele suhteessa. Hyvinä, ja pahoina aikoina.
Lähde: NPR
Kuva: Colourbox
MTV3/Koti