Oriveden kouluampumistapaus: Rikosnimikkeet tarkentuneet

Oriveden kouluampumistapauksen esitutkinta on lähes loppusuoralla. Lisäksi teon rikosnimikkeet ovat tarkentuneet. Tutkinnanjohtaja Pasi Niemisen mukaan poliisi odottaa kouluampumisesta epäillyn 23-vuotiaan miehen mielentilatutkimuksen valmistumista lähiaikoina. Mies pysyy yhä vangittuna.

Miehen epäillään ampuneen maaliskuun lopulla metsästyskiväärillä useita laukauksia luokkahuoneen oven läpi Oriveden yhteiskoululla. Kukaan ei loukkaantunut tulituksessa.

Niemisen mukaan epäilty ampuja oli valinnut kolme koulun oppilasta etukäteen, joihin laukaukset olisivat kohdistuneet. Epäillyn mukaan he olivat aiheuttaneet harmia hänen entiselle tyttöystävälleen. Epäillyn miehen mukaan hänen ei ollut tarkoitus vahingoittaa entistä tyttöystävää, vaan hakea hänet jollakin tavalla turvaan.

Ennen koululle menoaan 23-vuotiaan miehen epäillään ampuneen entisen tyttöystävänsä isää merkinantopistoolilla olkavarteen tämän työpaikalla. Teon taustalla on poliisin mukaan päättynyt seurustelusuhde koulua käyvän 16-vuotiaan tytön kanssa.

– Seurustelusuhteen päättyminen on ollut osittain motiivina. Mutta henkilö on käyttäytynyt sekavasti ja hän ei ole pystynyt itsekään täysin kertomaan tekonsa syitä, Nieminen kertoo MTV3 Uutisille.

Teon rikosnimikkeet ovat tarkentuneet esitutkinnan aikana. Poliisi epäilee miestä murhan yrityksestä, vaaran aiheuttamisesta ja kotirauhan rikkomisesta. Nämä nimikkeet liittyvät miehen entisen tyttöystävän isän ampumistapaukseen.

Kouluampumistapauksesta miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä, yhdestä tapon yrityksestä, vaaranaiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja varkaudesta.

Syytteennostamisen määräaika on 21. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat