Oppositio halvaannutti Bangladeshin liikennesaarrolla

Bangladeshin opposition kampanjan tavoiteena on vilpistä epäillyn maan korkeimman vaaliviranomaisen erottaminen. Opposition mukaan epäilty on lisännyt äänestysluetteloihin valtavan määrän haamuäänestäjiä.

Satoja mielenosoittajia loukkaantui tänään, kun Bangladeshin opposition masinoima saarto eristi pääkaupunki Dhakan lähes täydellisesti muusta maasta. Oppositio vaatii korruptiosta syytetyn korkea-arvoisen vaaliviranomaisen erottamista ja uudistuksia keskusvaalilautakuntaan.

Poliisit käyttivät patukoita, kumiluoteja ja kyynelkaasua hajottaessaan mielenosoittajajoukkioita, jotka sytyttivät tuleen autoja ja junia sekä kivittivät busseja.

Viranomaiset komensivat iltapäivällä sotilaita kaduille suitsimaan levottomuuksia. Dhakan kaduilla partioi lähes 15 000 poliisia ja sotilasta. Saarto sulki maan tärkeimmät kaupungit ja satamat.

Liikennesaarto puri myös muun muassa eteläisessä satamakaupungissa Chittagongissa, Sylhetin kaupungissa Bangladeshin koillisosassa sekä Khulnassa maan lounaisosassa. Opposition kannattajat pysäyttivät lisäksi junia ympäri maata, ja koulut pysyivät kiinni sunnuntaina, joka on työpäivä Bangladeshissa.

Oppositio syyttää maan korkeinta vaaliviranomaista M.A. Azizia vaalivilpistä ennen tammikuussa pidettäviä parlamenttivaaleja. Opposition mukaan hän on väärentänyt äänestysluetteloita lisäämällä niihin 10 miljoonaa haamuäänestäjää.

Pääministeri Khaleda Zian koalitiohallitus luovutti viime kuussa vallan väliaikaiselle hallitukselle, jonka on määrä johtaa maa tammikuussa pidettäviin vaaleihin. Koska hallituspuolue ja oppositio eivät päässeet sopuun hallituksen johtajasta, nousi Bangladeshin presidentti Iajuddin Ahmed väliaikaishallituksen johtoon.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat