Opettajien ja oppilaiden väliset kohtaamiset jäävät valitettavan vähiin hektisessä koulumaailmassa. Ongelmaan yritetään etsiä uusia ratkaisuja, mutta lompakonnyörit ovat tiukassa.
Katso video: Pisa-tulosten heikentyminen huolettaa suomalaisia
Opettajilla ei ole nykyisen järjestelmän puitteissa mahdollisuutta eikä riittävästi aikaa kohdata oppilaitaan kasvokkain ja kiireettömästi.
Näin kirjoittaa vantaalainen opettaja Pekka Peura Matematiikan tulevaisuus opetuksessa -sivuston blogissa.
Peuran mukaan paljon mediassa lähiaikoina esiintyneet puheet niin oppilaiden kuin opettajienkin pahoinvoinnista selittyvät aitojen kohtaamisten puutteella. Tiukat lukujärjestykset paimentavat koululaiset massoina oppitunnilta toiselle, eikä opettajille jää aikaa oppilaidensa yksilölliselle huomioinnille.
– Jos opettaja haluaisi kohdata ja ohjata oppilaita yksilötasolla, hän joutuisi itse raivaamaan tilaa sekä omaan että oppilaan kalenteriin, mikä on jo huomattavan vaikeaa käytännön tasolla, opettaja kirjoittaa.
Saman asian puolesta on liputtanut myös Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ). Perusopetuksen erityisasiantuntija Jaakko Salo painottaa vahvasti, että opettajan ja oppilaan väliset kohtaamiset ovat koko koulutusjärjestelmän tärkein asia. Ja niiden puute on juuri tämän takia keskeinen ongelma.
– Kohtaamiset ovat se oleellinen asia, missä syntyy työn tulos. Kaiken muun mitä koulussa tehdään, pitäisi tukea sen tilanteen onnistumista, kertoo Salo.
Missä vika?
Koulutuskysymyksissä raha tulee aina väistämättä puheeksi. Vantaalaisopettaja valittelee koulutusleikkauksia, mutta kohtaamattomuusongelma ei hänen mielestään silti ratkeaisi pelkällä lisärahoituksella.
Ratkaisujen hakeminen puuroutuu Peuran mukaan jatkuvan keskustelun alle paisuvista ryhmäkoista ja niukkenevista resursseista – vaikkakin Suomessa käytetään jo nykyisellään miljardeja euroja nuorten kouluttamiseen.
– Rahaa siis on, mutta meidän tehoton järjestelmämme saa aikaan tunteen sen puutteesta, Peura kirjoittaa.
Väite järjestelmän tehottomuudesta kalskahtaa pahasti OAJ:n erityisasiantuntijan korvaan.
– Tehokkaampaa ei maailmasta löydy. Suomi panostaa resursseja perusopetukseen vähiten Pohjoismaista, mutta silti tulokset ovat parhaita. Jos tehokkuutta mietitään panos-tuotos-ajatuksella, Suomi on monessa kansainvälisessä selvityksessä tunnustettu maailman tehokkaimmaksi, Salo sanoo.
Pullataikina sen kun paisuu
Peuran ehdotuksena pulmaan olisi nykyisten varojen puitteissa toteutettava malli, jossa moninkertaistettaisiin oppilaanohjausta ja vähennettäisiin samassa suhteessa opettajien muita töitä.
Opettajan kalenteriin raivattaisiin kahdeksan tuntia oppilaiden ohjausta viikossa, ja oppilaat saisivat 15 minuuttia henkilökohtaista ohjausta viikossa. Ohjausta tulisi viikoittain koko koulu-uran ajan.
– Lisäksi oppilaan jokainen kouluaamu alkaisi ryhmänohjaustuokiolla ja koulupäivä päättyisi ryhmänohjaustuokioon, kuuluu Peuran ehdotus.
OAJ:n Salon mukaan opettajan pitäisi pystyä kohtaamaan oppilaansa joka tunti, eikä vain pienten tuokioiden ajan. Salon mielestä niin sanotuista opettajan "muista töistä" nipistäminen ei sekään ole oikea ratkaisu silloin, kun lisää aikaa vuorovaikutukselle tarvitaan.
– Opettajan työhön kuuluva työaika on paisunut kuin pullataikina. Työaikajärjestelmässä on laskettu oppitunnit, mutta opettajat tekevät muuta työtä, mitä siihen ei lasketa. Aina kun sanotaan, että otetaan siitä pois kahdeksan tuntia, se ei ikinä lähde pois. Opettajat tekevät samat velvoitteet kuitenkin aina.
Pidemmät koulupäivät ja "opettajamitoitus"
OAJ on Peuran kanssa samoilla linjoilla siinä, että lisää koko ryhmälle yhteisiä ryhmänohjaustunteja tarvittaisiin. Ne pitäisi kuitenkin toteuttaa ilman opetustunneista karsimista. Kenen selkänahasta aika tähän revittäisiin?
– Yhteinen aika pitäisi lisätä tuntijaon kautta. Suomessa on Euroopan lyhyimpiä koulupäiviä, joten tunteja lisäämällä on hyvin tilaa pidentää koulupäivän pituutta. Ollaan esitetty, että tällaisia tunteja tulisi lisätä, Salo sanoo.
Ryhmäkokojen paisuminen on tunnustettu koulumaailman ongelma, johon Salo esittäisi niin sanottua opettajamitoitusta, jossa säädettäisiin jokaisen ryhmässä opettajien ja oppilaiden välinen suhdeluku kohdalleen.
– Jos ryhmä on suurempi niin pitäisi olla enemmän opettajia. Tai jos erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on suurempi, heidät laskettaisiin suuremmalla kertoimella, ja ryhmä voisi olla esimerkiksi pienempi. Silloin olisi aikaa jokaiselle oppilaalle.
Kustannuksia ei voi paeta hätäratkaisuilla
Lopuksi takaisin rahaan.
OAJ:n erityisasiantuntijan mukaan kaikilla ratkaisuilla on hintalappunsa. Kriittistä on nyt se, kuinka pitkällä aikajänteellä kohtaamattomuuden tuomia ongelmia halutaan katsoa.
On oppilaita, joilla ei peruskoulun lopussa ole valmiutta jatko-opintoihin, työelämään tai välttämättä edes arkisiin askareisiin. Salon mukaan tällaisten lasten joukko kasvaa huolestuttavasti, mistä pitkään laskeneet Pisa-tuloksetkin osin kielivät.
– Tästäkin tulee myöhemmin syntymään kustannuksia. Jos tarkasteluväli otetaan pidemmäksi, tämä on investointi joka kannattaa tehdä. Pidemmällä välillä se tulisi halvemmaksi tehdä kuin korjata myöhemmin kalliita virheitä. Mutta vielä vaikuttavampi on inhimillinen kärsimys, mikä siinä syntyy, Salo kertoo.
Lyhytkantoisimpia ratkaisuja ovat Salon mukaan olleet esitykset, että kouluihin pitäisi palkata erillisiä ammattilaisia kohtaamaan nuoria, kun opettajien aika ei riitä.
– Se olisi opettajien työn vesittämistä. Opettajien profession ydintä on oppilaiden opettaminen ja kasvattaminen.