Opas pähkinänkuoressa: Viljelykierto ja kumppanuuskasvit
Kevät on puutarhurin unelmien toteutumisen aikaa. Nyt on hyvä aika miettiä, minkälaista satoa ensi kesä tuottaa. Lannoituksen ja maanparannuksen lisäksi viljelykierto ja kumppanuuskasvien hyödyntäminen parantavat kasvimaan kasvien terveyttä, satoisuutta ja makua.
Viljelykierto on kasvinvuorottelua samalla kasvupaikalla. Monet tuholaiset ja taudit kiusaavat vain tiettyä kasvilajia. Kun kasvin viljelypaikka muuttuu vuosittain, kasvit säilyvät terveempinä.
− Viljelykierto liittyy oleellisena osana luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon. Viljelykierron ansiosta kasvisuojelutoimenpiteet kasvimaalla ovat yleensä paljon helpompia, kun mistään taudista tai tuholaisesta ei tule vakiriesaa, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Ei kahta vuotta peräkkäin samassa kohdassa
Viljelykierron ensimmäisenä vuonna viljellään typensitojakasveja, kuten hernettä ja papua. Niillä on juurissa typpinystyröitä, joiden avulla ne sitovat ilmakehästä typpeä kasvien käyttöön.
Toisena vuonna samalle kasvupaikalle istutetaan puolestaan paljon typpeä tarvitsevia kasveja, kuten kaaleja tai maissia.
Kolmantena vuotena samalle kasvupaikalle sopivat juurikasvit, jotka käyttävät vähän vähemmän typpeä.
Neljäntenä vuotena samalle kasvupaikalle sijoitetaan kasvit, jotka käyttävät suhteellisen vähän typpeä. Tällaisia ovat esimerkiksi yrtit.
− Viljelykierrossa oleellisinta on muistaa, ettei samaa kasvilajia viljellä kahta vuotta peräkkäin samassa kohtaa, muistuttaa Riikka Kerttula.
Viljelykierto | Kasvit |
1. vuosi | herne, papu |
2. vuosi | avomaankurkku, kaalit, kurpitsa, maissi, purjo |
3. vuosi | palsternakka, peruna, porkkana, punajuuri |
4. vuosi | retiisi, salaatit, sipuli, yrtit |
Hyödynnä kasvien kumppanuusvaikutus
Tietyt kasvit kasvavat erityisen hyvin vierekkäin. Syitä toisen lajin kasvun paranemiseen on useita.
Typpeä sitovat palkokasvit luovuttavat typpeä muiden kasvien käyttöön ja parantavat siten niiden kasvuvoimaa. Naapurikasvi voi myös antaa tuulensuojan aremmalle kasville ja näin toimii hyvänä naapurina. Esimerkiksi maissi suojaa muita kasveja tuulelta ja kasvimaan pienilmaston suotuisammaksi lämpimässä viihtyville lajeille.
Oikeat kasvit naapureina vähentävät tuholaisten aiheuttamia vahinkoja. Voimakkaasti tuoksuvat yrtit, samettikukat ja sipuli harhauttavat tuhohyönteisiä. Kun näitä kasveja istutetaan tuholaisherkkien kasvien lähelle, voidaan sadon määrää ja laatua parantaa.
− Jotkut kasvit erittävät juurillaan aineita, jotka tappavat tai karkottavat tuholaisia. Samettikukka on esimerkki tällaisista kasveista. Sen juuristo erittää rikkipitoista ainetta, joka vaikuttaa kasvinsuojeluaineen tavoin eri kasvitauteihin ja esimerkiksi ankeroisiin. Samettikukkia kannattaa siis kasvattaa myös kasvimaalla, opastaa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Herne
Hyvä kasvukumppani: porkkana, nauris, retiisi, kurkku, papu, kaali, punajuuri, kesäkurpitsa, fenkoli
Huono kasvukumppani: sipuli, valkosipuli, purjo, tomaatti
Muuta: lisäävät typpeä maaperään
Kaalit
Hyvä kasvukumppani: peruna, pensaspavut, tilli, selleri, salvia, minttu, piparminttu, punajuuri, sipuli, rosmariini, kehäkukka, timjami, iisoppi
Huono kasvukumppani: mansikka, salkopapu
Muuta: rosmariini ja salvia karkottavat kaaliperhosen.
Maissi
Hyvä kasvukumppani: peruna, herne, pavut, kurkku, kurpitsa, auringonkukka
Huono kasvukumppani: tomaatti
Persilja
Hyvä kasvukumppani: tomaatti, retiisi, retikka, parsa, sipulit, porkkana
Huono kasvukumppani: minttu, salaatti
Peruna
Hyvä kasvukumppani: pavut, kaali, piparjuuri
Huono kasvukumppani: kurpitsa, kurkku, tomaatti, auringonkukka
Porkkana
Hyvä kasvukumppani: herne, pavut, tomaatti, salaatti, sipuli, purjo, ruohosipuli, valkosipuli, retiisi, salvia, rosmariini
Huono kasvukumppani: tilli, selleri, palsternakka
Muuta: sipulit, rosmariini ja salvia karkottavat porkkanakärpäsiä ja samettikukka porkkanakemppejä
Punajuuri
Hyvä kasvukumppani: sipulit, kaali, pensaspapu, herne, fenkoli, kurkku, palsternakka, salaatti, kesäkurpitsa, sipuli, valkosipuli, salvia
Huono kasvukumppani: purjo, pinaatti
Purjo
Hyvä kasvukumppani: sipuli, selleri, porkkana, kaali, kurkku, mustajuuri, tomaatti
Huono kasvukumppani: pavut, herne, punajuuri
Salaatti
Hyvä kasvukumppani: porkkana, palsternakka, retiisi, pavut, mansikka, kurkku, tomaatti, punajuuri, mustajuuri
Huono kasvukumppani: persilja, selleri
Sipuli
Hyvä kasvukumppani: punajuuri, kaali, porkkana, selleri, kurkku, paprika, palsternakka, kesäkurpitsa, mansikka, tomaatti, salaatti, kynteli
Huono kasvukumppani: herne, pavut, retiisi
Muuta: suojaa kasvustoja homeelta ja karkottaa porkkanakärpäsiä.
Tilli
Hyvä kasvukumppani: kaali, herne, punajuuri, sipulit, pavut, kurkku, salaatti
Huono kasvukumppani: porkkana, kumina, fenkoli, tomaatti
Muuta: parantaa kasvua ja makua, torjuu lehtikirvoja sekä kaaliperhosia.
Valkosipuli
Hyvä kasvukumppani: porkkana, punajuuri, tomaatti, salaatti, ruusu, vadelma, mansikka
Huono kasvukumppani: herne, pavut, kaali
Muuta: torjuu tuholaisia sekä edistää kasvua ja terveyttä.
Lähde: Cision, Biolan, Hyötykasviyhdistys1991: Luonnonmukainen viljely, Kreuter, Marie-Luise1998: Luomupuutarhanhoito, WSOY.
Tutustu Keidas-ohjelman nettisivuihin! Sieltä löydät myös kätevät vinkkivideot. Katsomosta voit puolestaan katsoa Keitaan edelliset jaksot.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää