OP:n palvelumaksuja taas korotettu – saldokyselyt, käteisnostot ja tunnuksen uusiminen kallistuvat

OP:n asiakastiedotteen mukaan kesäkuun 1. päivästä alkaen moni pankin palvelu maksaa enemmän kuin aikaisemmin. Pankki nosti palveluhinnastoja myös viime keväänä ja syksyllä. 

Uusien hintojen myötä esimerkiksi Otto-automaatilla tapahtuva saldokysely maksaa 0,60 euroa, kun se oli ennen 0,40. Automaattinostoista ensimmäiset neljä ovat asiakkaille ilmaisia, mutta sen jälkeen nostoista joutuu maksamaan 70 sentin hinnan. Aiemmin vastaava summa oli 0,55.

Oman tunnuksen tai sen osan uusiminen maksaa kesäkuussa 8 euroa, joka on 3 euroa enemmän kuin aiemmin. Prosentuaalisesti kasvua on siis 60 prosenttia.

Euromääräisesti suurimmat korotukset tulevat voimaan ulkomaanmaksuihin. Lisää joutuu pulittamaan esimerkiksi lähtevistä ulkomaanmaksuista ja tietojen täydentämisestä. Myös moneen sijoittajan palveluun tulee hinnan korotuksia.

Pankin myynnin johtamisesta vastaava johtaja Katja Taponen kertoo Iltalehdelle, että korotuksia on tehty, jotta kulut vastaisivat paremmin todellisuutta.

 – Olemme tarkistaneet palvelujemme hinnat vastaamaan niistä aiheutuvia tuotantokustannuksia. Palvelujen parantaminen ja ylläpitäminen maksavat. Nostimme hintoja marraskuussa ja keväällä, mutta samaan aikaan olemme tehneet myös hinnanalennuksia omistaja-asiakkaillemme esimerkkinä säästäjän ja sijoittajan etukokonaisuus, Taponen sanoo Iltalehdelle. 

Lue myös:

    Uusimmat