Onko katoamismysteeri viimein selvinnyt? 14-vuotias poika väittää olevansa kahdeksan vuotta sitten kadonnut Timmothy – kertoo karanneensa kahden kidnappaajan kynsistä

Amerikkalaisnainen ihmetteli pihalla nojaillutta teiniä – poika esittäytyi kadoneeksi Timmothy Pizeniksi 2:16

14-vuotias poika kertoo olevansa pieni lapsi, joka katosi kahdeksan vuotta sitten, kertoo Guardian

Cincinnatin Sharonvillen poliisi kertoo, että viranomaisten puheille oli astunut 14-vuotias poika, joka esittäytyi Timmothy Pitzeniksi. Viranomaiset ovat etsineet Pitzeniä kahdeksan vuotta ja hän oli kadotessaan vain kuusivuotias.

Teinipoika kertoi paenneensa kahden kidnappaajan kynsistä. Hän kertoi poliiseille kidnappaajien yöpyneen paikallisessa Red Roof Inn -hotellissa. 

Timmothy Pitzeniksi esittäytynyt poika kuvaili kidnappaajien näyttäneen kehonrakentajilta ja ajaneen katumaasturilla.

Äiti teki itsemurhan

Timmothy Pitzen katosi vuonna 2011, kun hänen äitinsä teki itsemurhan.

Poliisin tietojen mukaan hänen äitinsä oli katoamispäivänä vienyt poikansa käymään eläintarhassa ja Wisconsinin vesipuistossa ennen oman henkensä riistämistä.

Äiti jätti jälkeensä viestin, jossa hän kertoi poikansa olevan kunnossa. Poliisit ajattelivat tuolloin, että hän oli jättänyt poikansa ystävänsä hoteisiin.

Poliisit etsivät tuolloin poikaa kolmesta eri osavaltiosta: Illinoisista, Wisconsinista ja Iowasta.

Pojan tarinalle etsitään vahvistusta

Poliisit eivät vielä toistaiseksi ole vahvistaneet, onko poika todella kahdeksan vuotta sitten kadonnut Timmothy Pitzen. Vuosien saatossa viranomaiset ovat tutkineet tuhansia vihjeitä katoamistapauksesta.

Sharonvillen poliisi kommentoi tapausta Facebookissa ja totesi, että paikalliset poliisiviranomaiset tarkastivat kaikki Red Roof Inn -hotellit, mutta mitään tietoa siitä, että hotelleissa olisi yöpynyt teini-ikäinen poika.

Timmothy Pitzenin isoäiti Alana Anderson kertoi paikallisen tv-kanavan haastattelussa, että toistaiseksi viranomaiset ovat puhuneet pojan sukulaisille tapauksesta hyvin vähän.

– He ovat vain sanoneet, että 14-vuotias poika on löytynyt ja hän on mennyt poliisin puheille. 

Lue myös:

    Uusimmat