Omistatko vesitiiviin puhelimen? Varo, takuu ei ehkä korvaa kastumista
Vesitiiviinä markkinoidun älypuhelimen kastuminen saattaa johtaa pahimmillaan uuden puhelimen ostoon. Takuu ei välttämättä korvaa laitteen kastumisesta aiheutuneita vikoja.
Sonyn Xperia Z3 Compact -puhelimen vuoden 2014 marraskuussa hankkinut Jussi Kallioniemi yllättyi, kun kalareissulla kastunut vesitiivis puhelin ei enää suostunutkaan toimimaan. Vielä suurempi yllätys koitti, kun huoltoliike kieltäytyi takuukorjauksesta.
Sonyn käyttämän valtuutetun SCF-huollon perustelun mukaan USB-latausporttia suojaava kansi oli vioittunut, eikä näin ollen estänyt veden pääsyä puhelimen sisuksiin. Kallioniemen mielestä perustelu on vähintäänkin arveluttava. Hänen mukaansa suojakansi oli ehjä. Huolto ilmoitti uuden puhelimen kustannusarvioksi 360 euroa.
Viimeisimmissä malleissaan Sony on luopunut portteja suojaavista kansista mutta säilyttänyt silti puhelimiensa vesitiiviyden. Eräänä syynä voi olla nimenomaan suojusten jatkuvan irrottamisen myötä heikentyvä vesitiiviys.
- Tottakai liitinsuoja kuluvat käytössä, koska ne on tehty kumista. Suojusta avataan ja suljetaan jatkuvasti, kun puhelinta ladataan päivittäin, Kallioniemi sanoo.
Kallioniemen kokemuksista voi lukea hänen blogistaan:
http://laskimaija.blogspot.fi/2015/08/blueant-pump-alyttoman-hyvat-vesitiivit.html
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää