The Summit Suomi -sarjassa olosuhteet ovat muuttuneet liian vaarallisiksi, minkä vuoksi nousu Kolåstindenille joudutaan perumaan.
The Summit Suomi -sarja on edennyt loppusuoralle asti. Sarjassa toisilleen entuudestaan tuntemattoman retkikunnan tavoitteena on vaeltaa 133 kilometriä haastavassa maastossa ja kiivetä lopulta Kolåstinden-vuoren huipulle.
Kauden aikana on nähty dramaattisia käänteitä, kun kisaajat jouduttiin evakuoimaan tulvien keskeltä.
MTV3-kanavalla sunnuntaina 21. toukokuuta nähtävässä finaalijaksossa 15 kilpailijasta on jäljellä enää neljä. Takana on 132 kilometriä.
– Pitkään jatkuneet rankkasateet ovat sulattaneet dramaattisesti jäätikköitä eripuolilla Länsi-Norjaa. Myös Kolåstinden-jäätikköön on yllättäen muodostunut jopa metrin levyisiä ja monta metriä syviä railoja, juontaja Jasper Pääkkönen kertoo jaksossa.

