Olisitko arvannut? Tämä voi olla parasta matkaseuraa

Kiireen keskellä pieni irtiotto voisi tehdä hyvää, mutta kenen kanssa? Aina ei tarvitse tehdä kompromisseja tai suunnitella lomaa toisen ehdoilla. Lomalle lähtö voi olla antoisaa yllättävässäkin seurassa.

Oletko koskaan matkustanut yksin, tai edes pohtinut asiaa? Irtiotot ovat tärkeitä asioita elämässä, ja joskus yksin matkalle lähteminen voi olla elämäsi tärkein päätös.

Luovuusoppaat neuvovat arjen elämään eksyneistä etsimään sisäistä ääntään, kuuntelemaan omaa sisintään ja ottamaan aikaa omille ajatuksille. Arjen aherruksessa ääniä voi olla hankala kuulla, ja ne on myös helppo hiljentää kiireen alle. Vapaa-aika menee taas helposti pakollisiin sosiaalisten verkostojen ylläpitoihin, ystävien ja perheenjäsenten tapaamiseen.

Milloin jää aikaa itselle? Hyvä keino antaa aikaa itselle on ottaa irtiotto arjesta – yksin. Ei kompromisseja, ei matkakumppanin viihdyttämisvelvollisuuksia, kinastelua matkabudjetista tai epäkiinnostavia turistinähtävyyksiä. Vain sinä, oman itsesi kanssa.

Alat viihtyä itsesi kanssa

Matka omaan itseen voi olla paras tekemäsi matka. Kun teet päätöksiä yksin, alat myös ymmärtää itseäsi paremmin. Et ehkä edes tiennyt kaikkea itsestäsi? Missä syöt ja mitä juot, kun astut ulos omalta mukavuusalueeltasi ja teet omia päätöksiä ilman matkakumppanin mielipiteitä, ohjeita ja neuvoja?

Voit unohtaa itsesi kahviloihin katselemaan ihmisiä tai opiskella kohdemaan kieltä. Voit myös paneutua arjen ongelmiin ja koittaa kehittää itseäsi kotiinpaluuta varten. Onko elämässäsi ollut jokin häiritsevä asia, johon olet koittanut etsiä ratkaisua? Oletko kärsinyt ongelmasta, joka tuntuu mahdottomalta ratkaista? Etäisyyden ottaminen voi tuoda eteesi yllättävänkin helpolta vaikuttavia ratkaisuja ongelmiin.

Itsevarmuutesi kasvaa myös. Kun opit olemaan itsesi kanssa omassa seurassasi, tutustut itseesi ja alat ehkä pitää itsestäsi enemmän. Kokemus tuo sinulle samanlaista varmuutta, kuin se toisi tutustuessasi toiseen ihmiseen matkan aikana. Nyt vain tutustut itseesi ja saat varmuutta elämäsi tärkeimmästä ihmisestä, itsestäsi.

Valmistaudu hyvin matkalle

Päätä kohde

Yksin matkustamisen kokemus on tärkeämpi, kuin matkakohde sinänsä. Jos et ole tottunut matkustamaan yksin, astut jo sillä mukavuusalueesi ulkopuolelle. Varmista siis, että kohdevalintasi tuntuu mukavalta ja turvalliselta.

Kohde voi olla paikka, jossa olet jo ennenkin käynyt muiden kanssa, joten tiedät mitä odottaa. Se voi myös olla suosittu matkakohde, jossa tiedät muiden turistien olevan ympärilläsi.

Suunnittele etukäteen

Taustatyö ja valmistelu ovat tärkeitä asioita yksin matkustamisen suunnittelussa. Ota selvää kohteesta ja mieti, mitä sinä haluat siellä tehdä. Haluatko mennä kylpylähotelliin, jossa hemmotteluhoidot ovat lähelläsi? Vai haluatko hostelliin, jossa tapaat helposti muita matkustajia?

Pakkaa fiksusti

Paras keino pakata on reppu, jonka voit kantaa helposti mukanasi aina, minne menetkin. Vältä arvotavaroiden ottamista mukaan, sillä vahdit vain yksin omia tavaroitasi.

Pidä yhteyttä

Yhteydenpito läheisiin on tärkeä osa yksin matkustavan etikettiä. Pidä internet ja sosiaalinen media lähelläsi yhteydenpidon ja tiedon hankkimisen vuoksi.

Oletko sinä matkustanut yksin tai haaveiletko semmoisesta? Kommentoi!

AVA / Siiri L'Ecuyer

Kuvat: Shuttertstock

Lue myös:

    Uusimmat