Kalajokinen Niina Juola kohtaa nuoriso-ohjaajan työssään nuoria sekä koulussa että vapaa-ajalla. Kaikkein haastavinta on kohdata niitä nuoria, joilla ei ole yhtään ystävää.
Nuorisotyöntekijänä Niina Juola juttelee paljon nuorten kanssa myös ajankohtaisista aiheista.
– Nuoret seuraavat somen kautta todella tiiviisti maailman tapahtumia. Kun uutiset kulkevat mukana koko ajan, ja kyllähän ne mietityttävät nuoria.
Juolan tuntemista nuorista suurin osa osaa onneksi hyvin suodattaa näkemäänsä ja kokemaansa eikä anna niiden vaikuttaa mielialaansa, vaikka maailmantilanne näyttääkin vyöryvän eteenpäin ikävästä tilanteesta toiseen. Kun koronarajoitukset alkoivat höltyä, tuli sota ja sitten on vielä ympäristön tilanne, joka huolettaa.
– Jotkut nuoret kuitenkin ahdistuvat ja voivat reagoida voimakkaastikin. Heille voi tulla pelon tunteita tai jopa fyysisiä oireita, esimerkiksi pääkipua tai ruokahalun muutoksia. Sitten voi herätä ihan konkreettisiakin kysymyksiä: voiko sota levitä tänne Suomeenkin? Mitä, jos oma isä joutuukin yhtäkkiä lähtemään sotaan?, hän kertoo.
Juolan mukaan joidenkin nuorten on myös vaikea pysäyttää negatiivisten ajatusten virtaa, kun sekä ympäröivässä maailmassa tapahtuu paljon ikäviä haasteita että mahdollisesti omassakin elämässä on tullut useampia murheita tai pettymyksiä peräkkäin.
– Tässä tilanteessa nuori tarvitsee tuekseen aikuisia, jotka auttavat näkemään toivoa ja saavat uskomaan, että vaikeudet ovat vain ohimeneviä vaiheita.
Tavallista hyvää arkea nuorten kanssa
– Nuorisotyössä ei ole kahta samanlaista päivää. Usein tulee yhteydenotto, joka muuttaa koko päivän kalenterin uusiksi.



