Oletko "mustalla listalla"? Hoitajat kertovat, millaiset potilaat ärsyttävät
Vuosia vuodeosastolla työskennelleet suomalaiset sairaanhoitajat kertovat, millaiset potilaat joutuvat hoitajien mustalle listalle. Lue, kuulutko itse sille.
"Minä minä, vali vali"
Potilaita, jotka valittavat jokaisesta mahdollisesta asiasta, löytyy paljon. Heidän asenteensa on sellainen, että "minä olen koko osaston tärkein".
Kerran eräs henkilö oli sitä mieltä, että hänet täytyy auttaa suihkuun joka päivä, vuodepotilaista ei ole niin väliä.
Valitettavasti vuodeosaston resurssit ovat sellaiset, että hoitajilla ei ole mitään mahdollisuutta viedä päivittäin jokaista potilasta suihkuun – ei ainakaan, mikäli halutaan, että muutkin potilaat saavat esimerkiksi ruokaa syödäkseen. Joidenkin tätä tuntuu olevan vaikea käsittää.
"Hoitaja on palvelijani"
Jotkut asennoituvat vuodeosastolle tullessaan kohtelemaan hoitajia palvelijoina.
Kun potilasta aletaan esimerkiksi leikkauksen jälkeen aktivoida liikkeelle, ettei hän jumahtaisi sänkyyn ja menettäisi lihaskuntoaan, siitä suututaan ihan avoimesti. Jotkut eivät suostu ymmärtämään, ettemme tee mitään ilkeyttämme vaan potilaan parasta ajatellen.
Osa myös esittää avuttomampaa kuin onkaan. Hoitajan pitää esimerkiksi laittaa sukat jalkaan, vaikka potilas täysin varmasti taipuisi siihen itsekin. Hoitajan läsnä ollessa vuoteesta saattaa kuulua sydäntä särkevää valittamista ja pompottelua, mutta kun potilas luulee olevansa katseilta piilossa, alkaa ihmeellinen jumppa: limupulloa tavoitellaan ihan toiselta puolelta pöytää ja liikkuminen onnistuu ilman hampaiden kiristelyä.
"Minä tiedän paremmin kuin lääkäri tai hoitaja"
Potilaita, jotka luulevat osaavansa hoitaa itseään paremmin kuin ammattilaiset, löytyy nykyään yhä enemmän. He "tietävät" hyvin tarkkaan, minkälaisia kokeita pitäisi ottaa ja mikä taas on aivan turhaa.
Jotkut vaativat vaikka aivokuvausta vain, koska jollekin kummin kaimalle on sellainen joskus tehty ja sieltä paljastui sitä, tätä ja tuota. He eivät ymmärrä, että kyseinen kuvaus aiheuttaa valtavan säteilyannoksen. Ei niitä tehdä huvikseen ilman pätevää syytä.
"Minä googletin tämän asian"
Se, että netin kautta googlaillaan ja keksitään itselle vaivoja, on tietosukupolven juttu. Internetistä löytyy diagnooseja yhtä paljon kuin lääkärikirjasta, ellei enemmänkin. Kun tarpeeksi pitkään surffaa, niin saa varmasti vähintään luulotaudin.
"Hemmetin hoitsu, turpa kiinni"
Jotkut potilaat ovat hoitajille tylyjä. Yleensä tällaiset henkilöt ovat tottuneita valittamaan joka asiasta. Eräänkin vuodepotilaan jalat eivät kantaneet, mutta sanasto ei ollut kyllä kadonnut minnekään – hoitajille huudettiin, kiroiltiin, töksäyteltiin ja haistateltiin.
"Pim pim, kello soi"
Hoitajan kutsukellon jatkuva soittaminen ärsyttää. Jotkut tekevät sitä tahallaan – soittavat kelloa viiden minuutin välein juoksuttaakseen hoitajia ja suuttuvat, jos paikalle ei saavuta kymmenessä sekunnissa. Eräs kyseistä aktiviteettia harrastanut potilas kuulemma halusi aina vain kokeilla, että kello varmasti toimii.
"Varo potkua"
Aggressiivisia potilaita tulee aika ajoin. Jos sellaista käyttäytymistä on havaittavissa, varoitamme kollegoita.
Aina aggressiivisuus ei ole arvattavissa päältä päin. Kun hoidimme hyvin pientä ja heiveröistä vanhaa rouvaa, hän iski aivan äkkiarvaamatta kunnon banaanipotkun leukaani. Alaleukaa piti vähän aikaa heilutella ja tarkistaa, ovatko hampaat tallella.
Jos kapinointi ja selkeät sääntörikkomukset jatkuvat, potilas lähetetään hyvin äkkiä osastolta pois. Yleensä syinä ovat muiden potilaiden häiriköinti ja varastelu.
"Nips pyllystä"
Joskus potilaat käyvät käyvät käsiksi takapuoleen. Tilaisuuden tullen siis kokeillaan, suuttuukohan se hoitaja tästä. Itse lyön pepun puristelijoita näpeille ja sanon, että "se on muuten minun".
Juttu on julkaistu alun perin syyskuussa 2012.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää