Olen Julkkis -ohjelmassa yllätyskäänne – yksi kilpailija tekee dramaattisen ratkaisun muiden puolesta: "Minä lähden"

Ex-missi Heidi Sohlberg lähti testaamaan kanttiaan viidakkoon 9:16
Näin ex-missi Heidi Sohlberg muistelee matkaansa viidakossa

Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! -seikkailurealityssa yksi kilpailijoista keskeyttää kisan.

Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! -ohjelman seitsemännessä jaksossa nähdään yllätyskäänne.

Ohjelman lopussa nähtävään pudotustehtävään joutuvat tällä kertaa Antonio Flores ja Jaakko Parkkali.

Miesten tehtävänä on ottaa palikoita irti isosta puutornista nyrkkeilyhanskat kädessä sen kaatumatta. Mikäli torni kaatuu, putoaa hän kilpailusta ja joutuu jättämään viidakon.

Jo kerran aiemmin pudotuksessa ollut Parkkali häviää kilpailun. Torni kaatuu hänen vuorollaan.

– Se tuntui pahalta. Nyt joutuu lähtemään. Kuitenkin minulla oli enemmän se kilpailun häviäminen mielessä. Ei siinä miettinyt edes kotisohvaa vaan tuota kilpailua, Parkkali kuvailee häviötään.

Yllättäen kuva siirtyy julkkisten leiriin, missä juontaja Heidi Sohlberg haluaa ilmoittaa keskeytyksestään.

– Nyt on sellainen homma, että minun mielestäni kaksi väärää ihmistä on tällä hetkellä pudotuskisassa. Minun sydämeni ei anna kummankaan niiden lähteä, niin minä lähden. Tein nyt sellaisen päätöksen, ettei Antonio tai Jaakko lähde, niin minä lähden nyt sitten jommankumman puolesta, Sohlberg kertoo.

Tieto saavuttaa myös Parkkalin ja Floreksen.

– Leirissä on tapahtunut luovutus, joten kumpikaan teistä ei poistu, Janne Kataja ilmoittaa.

Flores kruunataan leirin päälliköksi. Miehille selviää takaisin leiriin tultaessa, kuka jätti kilpailun kesken miesten julkkisten puolesta.

– Se rakkaus mikä Heidi tuolla teollaan osoittaa, niin ei edes sanat riitä kuvaamaan. Joku ihminen on noin aito ja puhdas, kuten Heidi. Isoa rakkautta. Kyllä meinaa tippa tiulla linssiin, Parkkali kuvailee.

Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois!  MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa pe klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat