Nyt voitte "ulvoa yhdessä" – Samsung lanseeraa karaokesovelluksen koirille: "En näe mitään syytä olla tekemättä tätä"
Samsung lanseeraa uusia karaokehittejä koirille.
Nelijalkaisille ystäville on tänä päivänä tarjolla monenlaista ajanvietettä: koirille on elokuvateattereita ja kahviloita, niille lanseerattiin jo vuosia sitten oma olut ja Brewdog-panimo antaa uuden koiran omistajille "vanhempainvapaata".
Kodin viihdekeskusten äärellä koiralle ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut selkeää paikkaa, toteaa Samsung, joka aikoo nyt korjata tilanteen.
Näin syntyi koirien karaoke
Samsung julkaisee QLED-televisioilleen ilmaisen karaokesovelluksen, joka on suunniteltu nimenomaan koirille.
Koira-asiantuntijan avulla selvitettiin aluksi, millainen viihde saa koirien huomion ja innostaa niitä laulamaan. Musiikintekoprosessissa on käytetty soittimia, jotka laukaisevat koirissa perinnöllisen halun ulvoa vuorovaikutuksessa laumansa kanssa.
– Saksofoni, huuliharppu, koiran äänet ja sireenit ovat esimerkkejä äänistä, jotka usein kiinnostavat koiria ja saavat heidät haluamaan yhtyä kuoroon, sanoo koirapsykologian ja -käyttäytymisen asiantuntija Kicki Fellstenius.
– Yhdessä ulvominen vahvistaa lauman yhteenkuuluvuutta, ja sama vaikutus syntyy, kun laulamme yhdessä koiramme kanssa – loistava tapa pitää hauskaa yhdessä
Koirien karaokevideoissa esimerkiksi sinistä ja keltaista väriä on käytetty usein, sillä nämä värit koirat näkevät parhaiten.
"En näe mitään syytä olla tekemättä tätä"
Karaoke-sovellus sisältää kappaleet This is we, Fetch ja Bite, joista yksi on balladi ja kaksi korkeampitempoista kappaletta.
– Lemmikkieläimillä on oltava hauskaa kuten meilläkin, ja me omistajat olemme vastuussa heidän viihtymisestään. Samsungilla on tarvittava tekniikka tämän mahdollistamiseksi, joten en näe mitään syytä olla tekemättä tätä, Samsungin tuotepäällikkö Klas Söderström sanoo.
Sovellus on saatavana 28. marraskuuta 2019 alkaen. Sen voi etsiä television sovelluskaupasta.
Tarina ei kerro, laulavatko koirat mielellään Aikuista naista tai Ukkometsoa.
Lähde: Samsung
Uusimmat
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
08:48
Onko burnout nuorten aikuisten vitsaus? Tästä syystä moni uupuu jo ennen työelämää
-
Lataa lisää